keskiviikko 20. syyskuuta 2017

SURKEAN POLITOLOGIN KUVATUS

Kesällä 2014 pääsin Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakouluun opiskelemaan Politiikan tutkimusta. Nyt on vuoden 2017 syksy ja suunnitellun opiskelutahdin mukaan kanditutkielma olisi pitänyt pukeltaa jo maailman (tai ainakin vähintään tutkielman arvioijan) nähtäville. Missä vaiheessa opintoni sitten ovat?


Eivät missään hyvässä ainakaan, sen mulle teki selväksi opon ilme kun hän näpytteli tietoni viime viikolla auki ja näki opintopistemääräni. Melkein tunsin kuinka kuvitteellinen LUUSERI-leimasin iski otsaani merkinnän.Opintosuorituksissa komeilevat häpeilevät vaivaiset 44 opintopistettä. Miten tässä näin kävi?




Kun opinnot alkoivat vuonna 2014 syksyllä oli tutkinto TAMK:ssa vielä kesken. Koska mistään turhasta syystä ei ensimmäisen vuoden opintoja saanut siirtää vuodella, päätin että ilmoittaudun läsnäolevaksi ja koitan kekkuloida edes muutaman kurssin kasaan. Tuona syksynä aloitin työharjoittelun (joka oli tietenkin palkaton) jonka lisäksi oli vähän pakko käydä myös oikeissa töissä. Muistan, että kävin kv-politiikan aloitusluennolla, mutta en sitten kuitenkaan edes lähtenyt yrittämään kurssin suoritusta. Näin jälkikäteen voisi kysyä, että miksi oi miksi.

Seuraavan keväänä koitin saada loppuja TAMK:n kursseja kasaan ja niiden rinnalla sain tehtyä yhden (YHDEN) yo-kurssin. Syksyllä 2015 taas oli vuorossa opinnäytetyön tekeminen (päivätöiden rinnalla, tottakai!) joten yliopiston opintoja ei voinut edes kuvitella tekevänsä samalla. Vuoden loppuun mennessä kerkesin kokea pienet työuupumukset, valmistua kuin ihmeen kaupalla ajoissa TAMK:sta ja lähteä reppuseikkailulle Uuteen-Seelantiin.

Vuoden 2016 tammikuun piti olla se hetki kun opinnot alkaisi oikein toden teolla ja noppia vaan satelisi koriin apinanraivolla suoritettujen kurssien jälkeen. Juuu, ei mennyt ihan niin. Kyllä se työssä uupuminen ja henkinen pahoinvointi mistä sai kärsiä yli puoli vuotta otti oman aikansa poistua kehosta. Kevään aikana tuli jätettyä kesken aika monta jo aloitettua kurssia, mutta muutaman jaksoi pakertaa loppuun saakka. Hyväksiluin myös joitain tylsiä pakkokursseja tradenomin papereilla ja  tuo edellä mainittu 44 op tuli kasaan nyt syksyllä kun viimeisetkin suoritukset merkittiin järjestelmään.


Kolmas kerta toden sanoo! Jos nyt saisi tämän peruskurssinkin vihdoinkin suoritettua.

Tein nyt kesällä hyvät läpiviennit itselleni ensimmäiselle periodille ja katselin myös tulevia opintoja. Tämä syksy olisi vihdoinkin se hetki jolloin alkaisi tapahtua edistystä opintojen suhteen. Kaksi viikkoa sitten alkoivat ensimmäiset luennot ja alku vaikutti lupaavalta. Ja sitten tapahtui jotakin mitä en oikein osannut odottaa. Sain töitä. Ja kaiken lisäksi, oman alan töitä. Mun vakaa suunnitelma sosiaalipummin elämästä lensi ikkunasta ulos ja ensi viikon maanantaista eteenpäin käyn töissä kuin kuka tahansa sivistynyt ihminen. Toimistossa. Sihteerinä. Kääk.

Vaikka idealisti sisälläni vierittääkin yksinäisen surun kyyneleen peruuntuneen opiskelusyksyn johdosta, realisti iskee kylmää faktaa tiskiin tämän yllättävän käänteen hyvistä puolista. Vaikka töissäolo tarkoittaakin nyt opiskelua vain vapaa-ajalla, siihen antaa oman motivaationsa opolta tullut tieto uudesta muutoksesta pääainevalinnan suhteen, joka astui voimaan palveluksessa ollessani (yllärii).

Nykyään pääainetta haetaan 2. opiskeluvuoden 2. periodissa kun opintoja on takana noin 1,5 vuotta. Jos syystä taikka toisesta ei ole opiskellut normaaliin tahtiin niin se on buhuu, oma vika. Jokaiselle opiskelijalle lasketaan jo suoritetuista opinnoista indeksi jolla porukka rankataan paremmusjärjestykseen ja määrätään kumpaa pääainetta, valtio-oppia vai kansainvälistä politiikkaa, luetaan. Sanomattakin selvää, että omalla opiskeluhistoriallani en taida tehdä kehenkään vaikutusta.


Kv-politiikkaa ja pientä napostelua

Joten mulla on tämä syksy aikaa riipiä niin paljon opintoja kasaan kuin mahdollista ja vielä tietenkin mahdollisimman hyvin arvosanoin. Näin lisään edes vähän mahdollisuuksia siihen, että pääsen jatkamaan kv-politiikan parissa, joka on ollut oma toive numero uno aina. Jokaisella vuosikurssilla suosio kahden pääaineen välillä vaihtelee, mutta uskoakseni kv-politiikka on useimmiten ollut halutumpi vaihtoehto. No, aina saa haaveilla että tänä vuonna kaikki haluaisi pakertaa valtio-opin parissa., hehe.

Vaihteen vuoksi sitä siis löytää itsensä tilanteesta jossa pitää painaa hommia tuplamäärä normaaliin verrattuna. Vietin viime viikon infernaalisissa ahdistuksissa asian suhteen, mutta nyt alan pääsemään jo tilanteen herraksi. Loppujen lopuksi, eihän sitä muutenkaan oo pahemmin mitään elämää joten vapaa-ajan käyttäminen opiskeluun ei ole mikään kovinkaan suuri myönnytys. Kunhan saa hommat aikataulullisesti hyvään jamaan niin, että työlle, opiskelulle, liikunnalle ja löhöilylle on oma tietty aikansa niin sitten ei muuta kuin vaan sukkana sisään ja pistetään hamsterin pyörä pyörimään!

Todetaan tähän vielä, että omien opintojen jatkaminen ei todellakaan ole mennyt mitään suoraa lineaarista reittiä eteenpäin, mutta sellasta se elämä on. Välillä tulee mutkia matkaan ja silloin mennään kiertoreittiä. Pääasia on, että suunta on eteenpäin.

tiistai 12. syyskuuta 2017

OMA HENKINEN PAKOPAIKKA INTISSÄ




Ennen palveluksen alkua pohdiskelin kuinka onnistuisin intissä latailemaan akkujani jos tuvassa elämöitäisiin aina sinne hiljaisuuteen saakka joka ilta. Introventtinä ihmisenä rauhoittuminen on ensisijaisen tärkeää oman hyvinvoinnin ja jo melkeinpä mielenterveyden kannalta eikä omat akut lataudu jos en saa olla omissa oloissani. Ajattelin siis, että tupaeläminen saattaisi olla välillä haastavaa vaikka oonkin tottunut elämään kämppisten kanssa ja matkustellessa nukkumaan monen hengen dormeissa.

Itsellä kävikin aikamoinen munkki koko palveluksen ajan tupien ja siellä olevien ihmisten suhteen. Meidän P-kauden tuvassa oli 6 alokasta ja neljä johtajaa. Eniten ääntä pitivät johtajat, mutta hekin todella harvoin. Illat kuluivat enimmäkseen kaikilla omissa oloissa, punkissa torkuttiin, kuunneltiin musiikkia tai katseltiin tv-sarjoja tai elokuvia, käytiin iltapalalla, lenkillä ja saunassa. Aukissa jaoin tuvan sotakoiraohjaajien kanssa, mutta he oleskelivat tuvassa vain yöt ja olivat muuten kaiken ajan koiratalolla. Omaa ihanaa yksityistä hiljaisuutta ja rauhallisuutta joka tuli todella tarpeeseen sillä tuona aikana aivot kävivät aikamoisilla ylikierroksilla. Takaisin Parolaan palattuani elin muutaman viikon omassa tuvassa ja alokkaiden tultua siirryin toiseen komppaniaan (hellou välimatkat ja niiden aiheuttamat säätämiset) p-kauden ajaksi. Tuvassa oli jälleen johtajia ja alokkaita sekaisin ja vaikka naisia olikin tuvassa 10, oli siellä kyllä aina rauhallista. E-kaudella pääsin takaisin omaan komppaniaan ja 16 hengen tuvassa mun lisäksi majaili peräti yksi naisoppilas. Otettiin vielä punkat eri puolilta tupaa niin meillä oli kyllä aika kuninkaalliset oltavat koko loppupalveluksen ajan.


Pepsi Max, aina matkassa mukana...


P-kaudella oli jotenkin vielä niin psykoosissa kaikesta, ettei lukemisesta tullut oikein mitään. Aloitin pari kirjaa, mutta sain luettua vain muutamia sivuja molemmista. Vasta aliupseerikurssin alettua alkoi nousta todella suuri tarve saada jotakin täysin muuta ajateltavaa vastapainoksi sille teoriatankkaamiselle. Niinpä muistin hyvin, hyvin monen vuoden tauon jälkeen kirjaston olemassaolon. Siitä alkoikin mun melkeinpä joka viikonloppuiset pyhiinvaellusmatkat Tampereen pääkirjastoon. 

Aloin käymään läpi Paolo Coehlon kirjallisuutta ja niiden henkiset teemat olivat mukavaa vaihtelua käytäntöön keskittyvälle koulutukselle. Myöhemmin lukeminen alkoi siirtyä enemmän "teemaan" sopivaan kirjallisuuteen: Suomen sotiin, lottien muistelmiin ja rauhanturvaamiseen. Sinänsä nurinkurista, sillä lukemisen tarkoitus oli nimenomaan päästä hetkeksi karkuun armeijaelämää mutta nyt oikein kylvin kaikessa aiheeseen liittyvässä. Mutta ehkä siinä olikin tujaus jonkinlaista shokkiterapiaa mukana, kun luki 40-luvun sotakokemuksia ei se oma (henkinen) kärsimys tuntunutkaan niin pahalta nykyisyydessä, heh.




Vuoden vaihteessa palvelustoveri vinkkasi mulle Helmet lukuhaasteesta 2017, jonka ideana oli lukea tulevan vuoden aikana 50 kirjaa erilaisilla etukäteen määrätyillä teemoilla. Haasteen tarkoituksena on avartaa lukijan lukuvalikoimaa ja saada ihmisiä lukemaan monipuolisemmin erilaisia teoksia. Koska haasteessa yhdistyi lista (listat on parhaita!) ja tavoitteellinen suorittaminen, olin myyty saman tein. Toinen puolikas omasta palveluksesta menikin sitten vapaa-ajan puitteissa haastekirjoja lukemalla ja sain haasteen suoritettua nyt syyskuun alussa (luettuja kirjoja tällä hetkellä 57!). 

Palveluksen aikana oli ihanaa kun pääsi pitkän tauon jälkeen oikein sukeltamaan kirjojen maailmaan ja lukea koko sielunsa kyllyydestä. Nimittäin sitä ennen meni puoli vuotta tiukasti tenttikirjojen parissa ja ne jos mitkä ovat suurimpia lukemisen inspiraation tappajia. Vaikka olenkin aina ollut kova lukutoukka niin näin intensiivisesti pääsin viimeksi lukemaan varmaankin ala-asteella jolloin raahasin koulun pikkukirjastosta viikottain repullisen kirjoja kotiin. Itsellä lukeminen toimii täydellisenä nollaajana ja siitä muodostui palveluksen aikana oikea henkireikä. Lisäksi lukeminen vaan on mitä parhainta ajankäyttöä. Vai mitä mieltä olette:


“A reader lives a thousand lives before he dies. The man who never reads lives only one.” 

 George R.R. Martin

perjantai 1. syyskuuta 2017

RESERVILÄISEN ELÄMÄÄ

Varmasti suurin osa palveluksen käyneistä jatkaa omaa normaalia siivilielämäänsä ja intistä tulee vain hatara muisto aivojen perukoilla. Itsellä aivan alusta saakka oli tavoitteena/toiveena, että palveluksen jälkeen toimisin edes jollain tasolla aktiivireserviläisenä. Aika reservissä on tämän kesän osalta mennyt aivan älyttömän nopeasti joten sitä ei ihan heti rintamus sankarillista poltetta tuntien syöksynyt ressutoimintaan mukaan. Sen sijaan tässä on hiljalleen otettu pieniä askelia oikeaan suuntaan.





HÄMEEN ILVES 2017

Jo keväällä tutkailin onnessani MPK:n kurssitarjontaa ja kirjoittelin itselleni ylös mahdollisia kursseja joihin haluaisin osallistua. Omiin aikatauluihin ja budjettiin (kurssi on ilmainen SA-sijoituksen omaavalle) sopi parhaiten yksi Hämeen Ilves 2017-harjoituksen kursseista. Itsellä kesti kauan ilmoittautua kurssille kun yritin innostaa entisiä palveluskavereita mukaan, mutta lopulta oli pakko todeta että fuck it, mennään sitten taas yksin ja pistin lomakkeen vetämään. Lopulta yksi meidän porukan naisista innostui myös, mutta kurssi täyttyikin juuri ennen häntä ja nyt ootellaan josko yksi peruuntumispaikka ilmestyisikin vielä näköpiiriin.

Tälle kurssille meno kuitenkin hieman jännittää ja ujostuttaa. Aiemmilla MPK:n kursseilla on aina ollut vain naisten kesken ja siellä kaikki on ollut niin sanotusti samalla viivalla. Armeijassa tuli huomattua, että ihan sama mitä teki, kuinka paljon yritti ja millainen oli, jollekin miehelle se ei koskaan ollut tarpeeksi. Tähän on tietty helppo sanoa, että tällaisen henkilön voi aina jättää omaan arvoonsa, mutta se ei olekaan niin yksinkertaista jos kyseisen kaverin kanssa joutuukin toimimaan 24/7 yhdessä. Hieman siis jännäilen sitä, sattuuko tuolla kurssilla vastaan näitä "olen mies, olen jumala"-sankareita. 

Lisäksi oman palveluksen aikana meihin onnistuttiin iskostuttaan sellainen ajatus, että me ollaan ihan paskoja eikä me osata mitään. Kun tarpeeksi kauan moista kuuntelee ja elää kyseisessä narratiivissa niin siihen alkaa uskoa myös itse. Joten mua pelottaa että kurssilla mun taidoista oletetaan yhtä kun ne on oikeasti aivan toista. Tin tin tin tiiiiiin, ei muuta kuin rauhoittavia kohti naamaa!



KERTAUSHARJOITUKSET

Muutama päivä sen jälkeen kun ilmoittauduin Hämeen Ilvekseen niin kertausharjoituskäsky tipahti postiluukusta. Meni hetken aikaa sisäistää mikä homma, luulin vielä että kyseessä oli VEH eli vapaaehtoinen kutsu sillä mun aivoissa mielsin, että VEHin keltainen väri on paljon agressiivisempi kuin tämä neutraali valkovihreä paperi. Mistä tämäkin aivopieru päähäni hiipi? Mutta loppujen lopuksi itselle aivan sama olisiko tullut kutsu vai käsky, mukaan olisin mennyt kuitenkin. Nyt mieltä lämmittää toki reserviläispalkka joka maksetaan harjoituksen ajalta. Kerkesin olemaan peräti kaksi kuukautta reservissä kun käsky jo kävi. Naurattaa, sillä esimerkiksi kämppikseni ei ole päässyt kertaakaan kertaamaan vaikka on ollut reservissä jo 10 vuotta.

Kertausharjoituksen suhteen on hieman ristiriitaiset fiilikset. Oon innoissani, että päästään hommiin ja ehkä opitaan/nähdään jotain uutta, mutta toisaalta en oota yhtään sitä, että pitää möyriä pimeässä loskapaskassa punaista pussia halaten. Noo, what doesn´t kill you ja niin pois päin.



HAKU MAAKKIIN

Mä oon ootellut PV:ltä erästä kirjettä tässä jo muutaman viikon ja aina vain selkeämmäksi käy, että asiassa kestää ja koska mitään varmuuksia ei ylipäätänsä ole siitä, että pääseekö yhtään mihinkään (tästä lauseestahan sai paljon selvää) niin ajattelin sitten laittaa muitakin verkkoja vesille. Tässä tapauksessa verkko on nimeltään maakuntajoukot joihin nyt päätin laittaa hakemusta menemään. Tämähän prosessi tulee myös olemaan pitkä kuin nälkävuosi joten vielä ei ole tietoa ollenkaan siitä, että pääseekö edes mukaan. Mutta tässä vaiheessa riittää, että täytän hakemuksen ja odottelen mitä tammikuussa tapahtuu. 


MITÄ MUUTA?

- Reserviläisliittoon liittyminen, yhdistys on vielä mietintämyssyn alla 
- SRA eli sovellettu reserviläisammunta kiinnostaa
- MPK:lla lisää kursseja, kenties kouluttajakursseja?


lauantai 26. elokuuta 2017

KESÄ TULI, KESÄ MENI


Se on syksy nyt! Tällä viikolla piti laittaa ensimmäisen kerran villasukat jalkaan kotona ja se jos mikä on merkki siitä, että vuodenaika on vaihtumassa syksyyn (jee!). Tosin vielä paremman merkin sai siitä, kun pyöräili aamulla kauppaan ja mittari näytti 7 astetta. Hrrr. Winter is coming. Koska pari kirjoitusta sitten dissasin tämän vuoden kesää, ajattelin pieneksi sovinnon eleeksi kuitenkin kirjata ylös tämän kesän tekemisiä (sillä vaikka väitin, että mitään ei ole tullut tehtyä niin onhan sitä nyt jotakin aina tehnyt). Ei se kesä nyt ihan turha ollut!


1 VIIKKO RHODOKSELLA ALL INCLUSIVE-HOTELLISSA

Pari päivää reserviin siirtymisen jälkeen matkustin äityliinin kanssa Rhodokselle neljän tähden hotelliin tiristelemään läskejäni. Matka ei ollut helppo. Olisin tarvinnut viikon kotona ennen matkaa, jonka aikana olisin vain maannut sängyssä sälekaihtimet kiinni ja nukkunut, nukkunut ja nukkunut ja ollut tekemättä yhtään mitään. Nyt tämä tarve ja matkalla oleminen joutuivat pienelle törmäyskurssille ja vaikka kuolonuhreilta vältyttiin niin sanotaanko nyt näin, että kaikki taisi huokaista helpotuksesta kun päästiin takaisin kotiin. Ja seuraavana toimenpiteenä olikin vuorossa ajan varaaminen psykologille... 


MARJOJEN POPSIMINEN

Kirsikat ovat heikkouteni enkä edes uskaltaisi laskea paljonko hassasin rahaa viikossa Lidlin kirsikoihin. Mutta olen sitä mieltä, että jokainen euro meni hyvään tarkoitukseen sillä nyt pitää taas odotella vuosi ennen kuin saa tuoreita kirsikoita kaupasta. Onneksi porukoiden pihassa kasvavat karhunvadelmat kypsyvät kohta (ehkä? Toivottavasti!) niin pääsen mutustelemaan toista lempparimarjaani muistellen samalla kaihoisasti Uudessa-Seelannissa myytävää boysenberry-jäätelöä.



RAJAPORTIN SAUNA

Lontoossa asuva ystäväni oli käymässä Tampereella kesän alussa ja käytiin yhtenä viikonloppuna legendaarisessa Rajaportin Saunassa. Melkein hävettää kun ei tuolla saa aikaiseksi käydä ominpäin, mutta onneksi saunailu kuuluu melkein aina ystäväni matkaohjelmistoon Tampereella niin sitä saa sitten toisen kautta aktivoitua myös itsensä. Saunalla on aina hyvä fiilis, ihmiset ovat hyvällä tuulella ja mukavia eikä mikään ole sen lepposampaa kuin saunomisen välissä ihmetellä maailman menoa miellyttävällä sisäpihalla auringon paistaessa.


PIKKU KARITSAT

Peltolammin perinneniityn vakituiset kesäasukit synnyttivät ihania nappisilmiä joita oli käytävä ihastelemassa pariin otteeseen. Lampaat on selkeesti jo oppineet, että kun ihmisiä tulee aidan viereen niin se meinaa lisää heinää heille. Sitä vaan ihmettelen, että samaa tavaraa siellä aidan sisäpuolellakin kasvaa, että mikä pakkomielle lampailla on kurkotella aidan välistä mahdollisimman pitkälle ja hamuilla niitä ulkopuolisia kasveja turpaansa. Onko ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolen? Ja kyllä, myönnän, oli pakko vähän rapsutella näitä pikku karitsoita.



VÄHÄ NAISTENJÄRVI JA ISO-NAISTENJÄRVI

Tein ystävän kanssa pienen patikointiretken Pirkkalassa sijaitseville järville heinäkuussa. Ilma oli täydellinen: aurinko paistoi muttei ollut tuhottoman lämmin, hyttysiä ei ollut eikä kyllä pahemmin muita ihmisiä. Laavulla oli hyvä pitää ruokailutauko ja nauttia mukaan otetuista eväistä. Matkan pituudeksi tuli noin 8 km joten mistään hirveän suuresta eräretkestä ei kuitenkaan ollut kyse.



VANHA TULITIKKUTEHDAS

Huopakattotehtaalla tuli vierailtua jo vuonna 2013, mutta tulitikkutehtaalle menemistä ei oikein koskaan tuntunut saavan aikaiseksi. Alkoi jo olla pieni paniikki persuksissa, että kohtahan se keretään jo purkaa ennenkuin pääsen sitä katsomaan. Näin vanhaa koulukaveria piiiiiitkän ajan jälkeen ja hänen asuessa paikan lähellä sovitimme tehtaan meidän kävely/kuulumistenvaihtamis-lenkin varteen. Oli jotenkin osuvaa, että päästessämme tehtaan pihalle paloauto ajoi viereiselle huopakattotehtaalle pillit ulvoen (näissä hylätyissä tehtaissa syttyy/sytytetään harva se päivä tulipaloja). Onneksi kyseessä ei ollut mikään iso palo.



KESÄPÄIVÄ TAMPEREELLA

Hyvä ystäväni oli kesälomalla, aurinko paistoi ja päätettiin mennä ulos syömään lounasta. Mikä olisikaan parempi paikka tähän kuin Laukontori? Syötiin hyvää salaattia, vaihdettiin kuulumisia, käytiin ostamassa vadelmia torilta ja mentiin paistattelemaan aurinkoa Laukontorinsillan lähelle (naama paloi haha). Lopuksi haettiin vielä pehmikset jäätelökiskalta ja syötiin ne Tampereen vanhan kirkon rappusilla. Aivan täydellinen kesäpäivä joka pyyhki hieman omaa morkkista liiasta HBO:n katselusta.


PÄIVÄRETKI TUUSULAAN

Toinen "raksi ruutuun"-kohde oli Tuusulassa sijaitseva Lottamuseo jonne piti ystävän kanssa mennä jo viime kesän puolella, mutta yllättäen aika kului liian nopeasti ja oma palvelus ehtikin jo alkaa ja lomaviikonloput vain vilisi silmissä. Lähdettiin heti aamusta roadtrippailemaan kohti etelää ja sateinen ilma ei haitannut yhtään kun kyseessä oli museovierailu. Parin viime vuoden aikana oon lukenut aika paljon Lotta-kirjallisuutta joten oli mielenkiintoista käydä museossa vierailemassa ja bongailemassa kirjoista tuttuja asioita.


HELSINKIVIERAILU

Iskin monta kärpästä yhdellä iskulla kun parin päivän Helsinkivisiitin aikana näin matkailijaystävääni joka oli käymässä Suomessa Australiasta, inttikaveria Parolasta sekä Helsinkiin muuttanutta lapsuuden ystävää Tampereelta. Tuli syötyä thaimaalaista, vietnamilaista ja lähi-idän ruokaa, käytyä Pihlajasaarella sekä hengailtua Pikku Huopalahdessa (ihastuin). Alan salakavalan pikkuhiljaa tykkäämään Helsingistä.

 

RUOKAORGIOITA ANYTIME, EVERYTIME

Kaikissa mahdollisissa väleissä sekä ystävien tapaamisten yhteydessä on syöty, syöty ja vaihteen vuoksi syöty. Mikä se sellainen kahville meno on? Meikäläinen menee lounaalle ja hyödyntää hyvät lounasruokahinnat. Tosin nekään eivät ole pelastaneet tässä palveluksen jälkeisessä likviditeetin olemattomuudessa, mutta sehän ei ole tällaista sikaa hillinnyt. Ruoka on vain niin hyvää!





MITÄ OLISIN TOIVUNUT TEKEVÄNI KESÄLLÄ?


- Olisin halunnut viettää paljon enemmän aikaa metsässä
- Olisin halunnut yöpyä ulkona (makuupussin osto oli pakko siirtää rahakkaimmille ajoille)
- Olisin halunnut kävellä Birgitan polun
- Olisin halunnut pyöräillä Pyhäjärven maisemareitin 
- Olisin halunnut marjastaa ja sienestää

Ensi kesänä sitten kun on hyvä makuupussi hankittu!


tiistai 22. elokuuta 2017

BULLSHIT OUT

Olohuoneen seinien maalaamisen vuoksi pois kerätyt tyynyt jotka eivät edes mahtuneet kahteen jätesäkkiin. Mitä ihminen tekee niin monella tyynyllä??


Kun varusmiespalveluksen aikana kotona tuli vietettyä vain viikonloput sitä jotenkin pystyi etäännyttämään itsensä omasta kodista ja tarkastelemaan sitä uusin silmin. Vaikka mä olin jo monta vuotta uskotellut itselleni olevani kriittinen kuluttaja (rahanmenon suhteen) niin menneen vuoden aikana mun silmät aukesivat näkemään totuuden: hamsteri mikä hamsteri. Mä olin saanut jo paremman niskalenkkiotteen vaatteiden kulutuksen suhteen (mitä nyt urheiluvaatteiden kohdalla keksin aina jonkun tekosyyn uudelle ostokselle), mutta muissa kohteissa hoardaaminen jatkui: kirjoja, huonekaluja, kirjoja, sisustustavaroita ja lisää kirjoja. Mä löysin yhtäkkiä itseni "posliinikissoja takanreunuksella"-kodista enkä voinut kuin ihmetellä kuinka tuohon tilanteeseen olin päätynyt (tai no, turha ihmetellä: melkein 3 vuotta Ikeassa joista yksi vuosi sisustuspuolella kummasti madaltaa kynnystä ostaa kaikkea "ihanaa"). Hyvän kontrastin tähän heräämiseen antoi varmasti myös kasarmilla oleva yksi ainoa kaappi minne piti mahtua koko omaisuus aina pakkassaappaista makuupussiin. Sitä olikin hyvä verrata niihin kotona ryönällä vuorattuihin asuinneliöihin.

Alkoi ällöttää ja ahdistaa. Tuntui, että kotiin pusertuu.

Päätin jo puolessa välissä palvelusta varata aikaa reserviin siirryttyäni kodin kunnolliseen järjestämiseen joka käsittäisi jokaisen kaapin tutkimisen, siistimisen ja järjestämisen. Samalla otin tavoitteeksi toteuttaa ne pintaremontit joita olin aloitellut jo joskus pari vuotta sitten (kröhöm) repimällä tapetteja seinistä. Kai tätä projektia voisi kutsua myös maritukseksi (KonMarin mukaan), mutta vaikka oonkin lukenut kyseisen metodin toimintatavat, olen pakertanut kodissani hieman sovelletusti itselleni sopivalla tavalla ja ajalla.

Elokuun alussa pääsin vihdoinkin maalauspuuhiin ja olohuone muuttui paljon valoisammaksi ja avarammaksi vaikka yksi seinä maalattiin todella tummalla sävyllä.

En tiedä kuulostaako oma lausuntoni nyt jotenkin dramaattiselta, mutta nämä kaksi kuukautta ovat olleet yllättävän raskaita. Mulla on paljon tilaa kotona (kolmio jossa asun kämppiksen kanssa) ja mun kamppeita on makuuhuoneen lisäksi keittiössä, 20 neliön olohuoneessa, vaatehuoneessa ja kellarikomerossa. Omien henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi mulla on asunnossa säilössä mun yrityksen tavarat jotka käsittävät kaikkea mahdollista ammattikirjallisuudesta kaapilliseen kankaita, toiseen kaapilliseen ompelutarvikkeita sekä rekillisen mallikappalevaatteita. Vaikka oon tässä asunnon omistamisen välissä asunut niin ulkomailla kuin kimppakämpässä Tampereen keskustassa, on tänne 8 vuoden aikana kertynyt kyllä jos jonkinmoista tavaraa ja kertymistä on varmasti edesauttaneet nopeat muutot joiden aikana on tavarat vain pakattu ja siirretty, mihinkään syväluotaavaan järjestelyyn ei ole ollut rahkeita (ja eihän hamsteri nyt halunnut aarteistaan luopua).

Nyt on sitten pitänyt yhtäkkiä jokaisen tavaran kohdalla miettiä tarvitsenko kyseistä tavaraa, onko sitä järkevää säilyttää, kannattaako se myydä vai onko se menossa kierrätykseen tai kenties jo roskiin. Lopulta sitä on päätynyt pohtimaan melkein vimmoissaan miksi edes on ostanut kyseisen härpäkkeen alunperinkään. Kun on vielä tällainen autisti niin sitä on kyllä joutunut sellaiseen tunteiden syöksykierteeseen tämän operaation aikana ettei mitään järkeä. Itseinhossa on pyöritty Välillä olen käynyt päivän aikana vain yhden laatikon läpi sillä jo sen jälkeen olo on ollut niin nuutunut ja rekan alle jäänyt etten ole pystynyt jatkamaan. 

Monet tavarat on varastoinut itseensä muistoja ja "energiaa" menneeltä ajalta ja ne kaikki on pitänyt käsitellä tässä samalla. Myös luopumistyö on ollut välillä raskasta ja monia tavaroita olenkin renkuttanut säästettävien ja eteenpäin menevien laatikoiden välillä monta kertaa ennen lopullista päätöstä. Tämän vuoksi välillä on pitänyt pitää myös vähän pidempiä taukoja siivoamisen kanssa sillä inhoreaktio on iskenyt hyvin helposti tässä puuhassa ja vaarana on ollut, ettei ole nähnyt enää mitään hyvää tai toimivaa omissa tavaroissaan. Mun on tehnyt niin monta kertaa mieli vaan kipata kaikki kamat jätesäkkiin ja viedä roskikseen ja säästää aivojani tuolta rasittavalta pohdintatyöltä.

Tuo samettisen muhea vihreä on niin ihana sävy, että siinä tekee mieli pyöriä!


Sitä tottakai myös jotenkin lapsellisesti haaveili, että tämän saisi nopsaa tehtyä ja sen jälkeen olisi asunto ja kaikki tavarat tip top. Vasta nyt on ymmärtänyt kuinka iso projekti tämä oikeasti on. Sitä vähän kuin kuorii asunnosta pieniä kerroksia pois ja jokaisen kerroksen jälkeen kuva selkeentyy ja pystyy tarkemmin ymmärtämään mitä tarvitsee ja mitä ei. Tämä vaatii aikaa ja totuttelua sekä myös pohdiskelua ja suunnittelua. Maalaustöiden vuoksi on pitänyt myös siirrellä paljon huonekaluja, joten mun koti on ollut kuin tetris-peli jossa on pitänyt ees taas raahata eri näköisiä ja -kokoisia palikoita paikasta toiseen. Tämä on myös turhauttanut sillä paikat näyttävät enemmän varastolta kuin miellyttävältä paikalta asua, mutta sille ei vaan nyt voi mitään (vaikka sielu kuinka huutaa että kaiken pitäisi olla täydellisesti hetinyt).

Mun kauhistus tällä hetkellä olisi se, että ensin nopsaan raivaisin asuntoon tilaa ja laittaisin eteenpäin suurimman osan tavaroistani vain huomatakseni hetken päästä, että tarvitsen tätä, sitä ja tuota ja ei aikaakaan kun olisin hankkinut jo uudet kakkakikkareet kotiini tukkimaan niin fyysistä kuin henkistä tilaani. Roikun tässä ajatuksessa kuin hukkuva pelastusrenkaassa ja se on auttanut hyväksymään  keskeneräisyyden joka tällä hetkellä täällä vallitsee. Myös jo tehdyt ja onnistuneet muutokset (mitä nyt seinien maalaaminen oli pieni kauhujen operaatio) motivoivat pysymään lujana. 

Jonkun sellaisen mielestä joka ei hirveästi ajattele sisustamista tämä meuhkaaminen saattaa olla absurdin kuuloista ja sitä kuuluisaa paljon melua tyhjästä, mutta toiset hamsterit ja kotihiiret voivat varmasti samaistua fiiliksiini ja ajatuksiini. Ja vaikka sitä onkin elänyt koko omaisuus rinkassa tai pahvilaatikossa, on koti (missä se ikinä sillä hetkellä sijaitseekaan) mulle aina ollut tärkeä paikka. Se on paikka jossa olla turvassa, voi rauhoittua ja rentoutua. Se on paikka jossa voi puuhailla omia juttuja pyjamahousut jalassa juuri niinkuin haluaa. Jos koti on ihan mullin mallin ja siellä oleminen ahdistaa, on silloin asiat huonosti.

Mun suuri haave on saada kodista nyt sellainen paikka jossa on mukava olla, jossa on kaikki mitä tarvitsen ja jonka seuraava "suuri" uudistus rajoittuisi siihen, että pohtisin minkä väriset sisustustyynyt hankkisin olohuoneeseen. Niin että keskeneräiset asiat eivät enää veisi kaikkea energiaa eikä ympärille katsoessa tulisi mieleen tusinaa asiaa jotka pitäisi muuttaa, vaihtaa tai ostaa. 

Tätä kohti!