lauantai 20. joulukuuta 2014

Joululoman pakkailut


Ja niin se hetki koitti, nimittäin lähtö palmujen alle häämöttää aivan nurkan takana. Kerrankin omista tavoista poiketen sain pakattua hyvissä ajoin. Muutaman rätin valitsemiseen meni tosin pari tuntia, sillä kävin jokaisen vaatteen läpi ja mukaan lähti vain toistensa kanssa sopivat rievut. Kaksi viikkoa pärjää helposti neljällä alaosalla sekä seitsemällä topilla ja tän päiväsen syynäyksen jälkeen on loman aikana kiellettyä sanoa missään kohtaa "mulla ei oo mitään päälle pantavaa".


Otan mukaan vain käsimatkatavarat. Näin peräti säästän muutaman kympin Thaimaan sisäisissä lennoissa ja mikä tärkeintä, ei tarvitse raahata ympäriinsä painavaa laukkua. Tämä tietenkin karsii nesteiden määriä, mutta saan silti otettua tärkeimmät mukaan eli hammastahnan, hyttysmyrkyn, suihkugeelin, shampoon ja meikkivoiteen. Turha sinne on mitään meikkiarsenaalia raahata kun naama valuu kuitenkin kainaloihin heti kun astuu koneesta pihalle. Kosteusvoiteen ja aurinkorasvan hankin sitten paikan päältä ja röyhkeästi tungen lentojen ajaksi toisten ruumalaukkuihin. That's what friends are for...


Tällä kertaa reissuun lähtee mukaan myös uusi kamerani Nikon Coolpix S32, joka on iskunkestävä sekä vedenkestävä 10 metriin saakka. Kamera toimii aika pitkälle periaatteella monkey see, monkey do eli valikko ja napit on hyvin, hyvin yksinkertaiset. En oo kerennyt vielä kuin muutamia testiotoksia ottamaan joten mielenkiinnolla odotan kuinka kameran kanssa käy. Tässä on jo pari vuotta menty pelkän iLuurin voimalla ja se on melkeimpä kasvanut käteen kiinni, niin jännittää kuinka kauan kestää, että saa uudella laitteella otettua onnistuneita otoksia...


Ja edellisessä kirjoituksessa jo mainostettu matkustussetti on myös tällä reissulla mukana! Suuri tuubihuivi toimittaa viltin virkaa ja taipuu reissun päällä sitten vaikka heimovaatteeksi. Tyhjä läpinäkyvä purkki saa vielä huomenna sisälleen korvatulpat. Kyllä näillä kelpaa sitten painaa vuorokauden ympäri kolmen eri lennon ja parin bussikyydin mukana.


Ja sinne sujahtivat kaikki tarvikkeet ja tilaa jäi vielä puolet laukusta! Kuvista poiketen mukaan lähtee tottakai muutamat hikisukat sekä kauhtuneet kalsarit. Huomenna starttaa sitten klo 12.15 operaatio Tampere-Helsinki-Moskova-Bangkok-Phuket ja perillä pitäisi olla maanantaina klo 16.25 paikallista aikaa. Odotan jo innolla peräpukamien määrää...

Läppäri jää tällä kertaa kotiin joten kirjoituksia ei välttämättä tule yhtäkään pääkallopaikalta. Kuvia voi kuitenkin seurailla Instagrammin puolella, josta meikäpalleron löytää nimimerkillä @prettyprettyugly. Joten ei muuta kuin hyvät joulut ja uudet vuodet teille kaikille!


maanantai 15. joulukuuta 2014

Matkustaminen on niiiiiiin kivaa!


Lauttamatka Koh Phanganilta Koh Samuille. Älytön matkapahoinvointi jonka olemassaolosta en tiennyt ennen kyseistä reissua.

Ei se määränpää, vaan se matka! 

Niinhän ne monesti sanoo. Kuinka hienoa onkaan hypätä paikallisten sekaan bussiin ja vain ihmetellä ohikiitäviä maisemia. Ah, vapaus! Ah, peräkarvoja kutitteleva seikkailu!

Tämä ei kyllä päde omaan matkustamiseen sitten ollenkaan. Jälleen kerran itsellä uupuu joku kaikilla muilla reissaavilla oleva geeni nauttia jokaisesta matkan hetkestä ja ottaa annettu siunauksena. Itselle paikasta toiseen siirtyminen on lyhyesti sanottuna aikamoista tuskaa. Vaikka homman nimenä ei ole muuta kuin karaista perslihaksiaan tuntemattoman määrän tunteja, on jotenkin jokaisen pidemmän matkaetapin jälkeen olo yhtä pökkeröinen kuin talviuniltaan heränneellä karhulla. Jonkinlainen matkadarra kyseessä?

Thaimaassa minibussin kyydissä vuonna 2011. Ei ollut silloin vielä varusteet kunnossa.
Hua Hinistä Bangkokiin. Finnairin viltti, aina yhtä uskollinen matkakaveri, tuubihuivi sekä matkamuistoksi ostettu pehmohahmo auttavat pahimman yli.

Itsellä on tullutkin jo tavaksi aina bussiin/junaan/koneeseen päästessä vain hilata itsensä mahdollisimman mukavaan asentoon (eli vähiten epämiellyttävään asentoon), sulkea silmät ja odottaa, että psykoosi valtaa mielen. Jos onni potkii, saatan nukahtaa oikeasti, mutta tätä herkkua tarjoillaan hyvin harvakseltaan ja siihen yleensä sisältyy luonnottomaan kulmaan vääntynyttä niskaa ja alkavaa kyttyräselkäisyyttä.

Jos onnetar on ihan villillä päällä niin saattaa aina hetkittäin kulkupelissä olla vapaana vierekkäiset penkit. Tällöin tämä torakka pääsee sikiöasennon turvin kyljelleen makaamaan. Makuuasennossa kaikki on helpompaa ja tuolloin voi oikeasti nukkua, kunhan saa hakattua laukustaan suhteellisen miellyttävän tyynyntapaisen. Jos ei muuten, niin viimeistään Helsinki-Vantaan lentokentältä lähtevässä viimeisessä Expressbussissa on tilaa iskeä taju kankaalle ennenkuin karu todellisuus vie kohti arjen aherruksia.

Vietnamin yöbussi jonka ilmastointi olisi aiheuttanut angiinan ilman kadunvarresta ostettua hengityssuojainta. Mukana myös oma normaali tyyny (reppureissaaja, hahah!). Toisessa kuvassa ollaan keskellä Cambodiaa, siirtymässä Siem Reapista Phnom Penhiin takapenkin avarassa syleilyssä.
Jossain päin Siperiaa. Kyseinen yläpeti oli asuntoni 87 tuntia. Koska pedissä pystyi pötköttämään, olisin voinut olla tuolla vaikka viikon putkeen, no problem!

Aasian lämpimät ilmat ovat yleensä kohtalokkaita jolloin ei jokaisesta huokosestaan hikoileva turisti tajua, että aikalailla kaikissa kulkupeleissä ilmastointi on vetäisty kohdalle ydintalvi. Tai siltä se ainakin tuntuu pienessä topissa ja pakaroiden väliin katoavissa shortseissa. Siksi itsellä onkin muodostunut jo aika hyvä "matkamoodin varustus" jonka turvin pärjää hyvin pitkälle monissa vaihtelevissakin olosuhteissa. Tähän omaan survivor kittiin kuuluvat: 

- Huppari (voi kadotan hupun sisälle omaan maailmaan)
- Pitkälahkeiset mukavat housut (trikoot yleensä)
- Viltti (lämmittää)
- Ohuempi huivi (lämmittää lisää)
- Niskatyyny (joka toimii myös leukatyynynä jos haluaa nojata eteenpäin)
- Korvatulpat (blokkaa paikallisen karaokevideon pahimmat mölyt)
- Silmäsuoja (huijaa aivoja luulemaan, että on yö? )
- Musiikkia (auttaa pääseemään psykoosiin)
- Vettä (pitää huolen, että siihen kapisimpaankin tienvarsivessaan ON mentävä)
- Suolaista syötävää (turvottaa mukavasti ja kruunaa raihnaisen olon)

Lautalla Shangaista Tokioon nukkui 16 naista noin 20 neliön tilassa, jokaisen vuodetila oli ehkä 50 cm leveä. Piti nukkua kyljellään sillä muuten olisi jo vierustoverin päällä. Tyynyinä toimivat ergonomisesti muotoillut nahkaneliöt. Viimeisessä kuvassa lennetään jossain Taiwanin yllä. Huomatkaa jo aivan uudelle tasolle hivunnut matkavarustus!

Vaihto-opintojen aikana sitä kummasti päätyi lentämään kaikki mahdolliset matkat kun ei enää kestänyt koko päivän hukkaamista istumiseen. Lentokoneen puolesta puhuu myös se, että sen aikana tapahtuva onnettomuus mitä luultavammin veisi hengen hetkessä, noiden bussien ja minibussien kyydissä saa aina jännäillä mistä kohtaa se iskeytyy motarilla sillankaidetta vasten ja mikä raaja repeytyy ekana irti omasta ruumiista. Jos joku nyt kysyisi, mikä on mieluisin matkustusväline niin vastaisin, että teleportti. Sellaista odotellessa...


Mites teillä? 
Haluatteko päästä nopeasti perille vai kuulutteko tuohon kateutta herättävään ryhmään joka jammailee kaikki matkat ja kokee kaikkea mieletöntä bussimatkansa aikana?

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Purrrrrrrrrrnauskis!



Pari viikkoa sitten kävin ystäväni kanssa vierailemassa Suomen ensimmäisessä kissakahvilassa. Kaikki kiitos ystävälleni joka jaksoi hoitaa ajanvarauksen. Meikäläisen tehtävänä oli vain päästä tiettyyn kellonaikaan perille ja myöhässä saavuin kuitenkin, kiitos Tampereen fantastisten bussiaikataulujen.

Kissakahvila Purnauskis avattiin Tampereen Tammelaan lokakuussa ja syksyn mittaan olin seurannut muikkumainen ilme huulilla paikan edistymistä ja hykertelin onnessani mahdollisuutta päästä paijaamaan kisuja. Mielessä pyöri Tokion ihanat kissit joihin tutustuin Asakusassa sijaitsevassa kissakahvilassa ja kyllä sitä piti vähän rintaa röyhistää kun moinen paikka oli tulossa omaan kotikaupunkiin. Go Tampere!
 

Kahvila on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin klo 12-18. Ajanvarausta suositellaan sillä kahvila on suosittu, mutta on mahdollista myös mennä paikan päälle tiedustelemaan vapaita paikkoja. Mekin olimme perjantaina klo 12 aikaan liikkeellä ja kyllä siellä oli koko ajan ihmisiä kuikuilemassa oven takana. Sisäänpääsy kustantaa 5 euroa ja tuolla rahalla saa itsellensä kissanamuja purkillisen joilla voi houkutella karvanaamoja luokseen. Kahvitteluhetki kestää tunnin verran, mutta kyllä meilläkin se vähän venähti... ja se oli ihan ok!

Kahvilassa asustaa tällä hetkellä 7 kissaa joista yksi on kahvilan omistajien Evo-kissa hassuine varpaineen (alla olevassa kuvassa). Muut ovat saapuneet Kisu ry:n kautta ja omaavat kaikki hieman erilaisen löytökissataustan. Paikka on sisustettu kissamaiseen menoon sopivaksi ja villasukat jalassa fiilis on kuin omassa olohuoneessa.


Kahvilassa on omanlaisensa ihana tunnelma, ihmiset istuvat sekaisin ja jutustelevat tuntemattomille kissan rapsuttelujen lomassa. Kissit juoksentelevat, hyppäävät viereen, hamuilevat suupalaa kakusta. Nukahtavat syliin, tutkivat laukkua, kenties katoavat sen syövereihin ja löytyvät myöhemmin omasta kodista?? No aina saa haaveilla... Aika seisahtui ja masentavan harmaa marraskuu väistyi pehmeiden tassujen voimin takavasemmalle.


Kahvilassa on tietenkin tarjolla paljon herkkuja joista omaan suuhun katosivat mansikkajuustokakku ja kuplamehu. Tarjoiltavat kakut vaihtelevat kausittain, mutta ovat varmasti aina maukkaita ja mikä tärkeintä tällaiselle penninvenyttäjälle, 4,5 euron hintaan saa ihan kivan kokoisen nokareen. Kahveja löytyy jos jonkinmoisia ja myös ihan kunnon ruokaa! Pöytäämme istuvien naishenkilöiden tapas-lautaset saivat ainakin kaihoisia katseita osakseen niin meikäläiseltä kuin kissanpennuilta. 


En tiedä onko itsellä ja ystävälläni oikeasti jotain crazy catlady-viboja, mutta meidän ympärillä pyöri parhaimmillaan neljä kattia ja sylissä istui aina joku kisuista. Saimme ainakin rahoille vastinetta :3 Kahvila on todellinen taivas maan päällä kaikille niille, jotka eivät syystä tai toisesta voi ottaa omaa kissiä. Kuten mulle!

 Käykäähän kaikki kissaihmiset tutustumassa tähän mahtavaan paikkaan!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Hei hou, terveisiä täältä to do-listan ääreltä!


Piti ihan vakoilla milloin on viimeksi kirjoittanut ja siitähän on jo melkein kuukausi! Tähän kuukauteen on kyllä mahtunut kirjoittamista, se on vaan valitettavasti ollut sitä itseään, eli suorittamista, hikoilua ja paniikkia lähenevien deadlinejen kanssa. Kukas sitä niin onnessaan suunnitteli syksylle kaikkea mukavaa koulun parissa? No en minä ainakaan...

Mutta mikä ei tapa, vahvistaa! Niinhän se vanha kansa sanoo ja tähän on uskominen vaikka muutamia kertoja on naama ollut kyllä niin venynyt mollivoittoiseen virnistykseen, että lähellä on ollut köyden rasvailu. Tähän kuukauteen on kyllä mahtunut vaikka mitä, tosin kaikki onkin tapahtunut enemmän tai vähemmän kynäniskaillen koneen ääressä.

Työharjoittelun tuotosta aikaistettiin kaksi kertaa ja kaikki piti saada lopulta valmiiksi peräti 2 kk etuajassa. No meikähän sitten teki työtä käskettyä, aikalailla kellon ympäri 3 viikkoa ilman palkkaa. Mutta lopputulos on, ei joskaan täydellinen sillä se tärkeä hiomisvaihe jäi kokonaan pois, mutta silti ihan jees ja mikä tärkeintä, sen tilaajat ovat enemmän kuin tyytyväisiä. 

Samalla tässä käytiin läpi työnhakuprosessia josta jo mainitsinkin jossain (kenties). Aloitin joulukuun alussa siis visualistina ja nyt on 2 viikkoa uutta työtä takana. Kaikki on taas uutta ja jännittävää ja välillä on sellainen olo, että mitä mä tässä oikein teen, mutta pakko luottaa siihen että pärjää. Ja oikeasti osaakin jotain! Ainakin tulevaisuudessa... Mutta päällimmäisenä on niin ihana fiilis siitä, että on löytänyt oman paikkansa! 

Tänään sain myös Aasia-opintojeni kaikki tehtävät palautettua. On ollut aika kamalaa vaan väkisin kirjoittaa minimaalisella asiaan perehtymisellä monta sivua shaibaa, mutta nyt ei vaan aika riittänyt muuhun. Tenttipäivän essee-aihekin oli sellainen, että piti googlettaa, että mistä tässä pitää kirjoittaa. Mallioppilas vetää tyylillä.

Hommathan eivät vielä loppuneet tähän vaan vielä olisi raapusteltavaa niin koululle kuin työharjoittelulle ja opparikin pitäisi aloittaa... Mutta enää mikään ei kurista kurkkua ja viikon päästä alkava LOMA saa kyllä loputkin huolet unohtumaan hetkeksi. Vuosi 2015 voidaan aloittaa sitten taas paniikkikakka housuissa.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Colosseum ja viinin salat


Koska loppujen lopuksi Colosseumista ei ole hirveästi kerrottavaa, voisin todeta vain, että veni, vidi, vici kuten Ceasar aikoinaan. Mentiin paikalle ajoissa aamulla, mutta asiaa hetken pohdittuamme, emme jaksaneet mennä sisälle asti. Näin meikäläinen reissaa. Kuumuus ja suuret ihmismassat eivät vaan kutitelleet yhtään joten tyydyttiin kurkkimaan sisälle kaltereiden välistä ja ostettiin magneetit muistoksi. Illalla kun palasimme Trasteveresta, käveltiin taas Colosseumin ohi ja nähtiin pytinki vielä iltavalaistuksessa. Onhan se vaikuttava. Varsinkin Spartacus-sarjan jälkeen.


Colosseumista voikin hypätä niihin viinin saloihin ja kuinka pääsin niiden jäljille juurikin Roomassa, ihanassa idyllisessä ravintolassa tiramisun äärellä Trasteveressa. Olenhan jo aiemmin avautunut siitä kuinka sellainen järjetön ryypiskely ei oikein jaksa enää innostaa eikä oikein mitkään alkoholijuomatkaan oikein jaksa maistua. Mutta Roomassa ihastuin rosé-viiniin ja ajatukseen, että sitä voi nauttia muutaman lasillisen, saada sellainen kiva fiilis ja sitten kuitenkin herätä aamulla ilman mitään ongelmia ja huonoja oloja.


No ihan vain näin ohimennen haluan sanoa, ettei tämäkään ihan luodinkestävä juttu ole, sillä jos sitä viiniä nauttii pullollisen, niin siitäkin tulee huono olo aamulla (ihanko totta!). Aika jäätävän huono olo kuten olen saanut kokea tämän päivän ajan. Varsinkin kun siihen kyytipojaksi otti vielä neljä lasillista kuohuviiniä. Because I can. Mutta eihän kukaan olekaan seppä syntyessään. Voin myös paljastaa, että netissä pyörinyt vinkki saada pullo auki ilman avaajaa kengällä ei toiminut. Mutta naapurin avaajan lainaaminen sitäkin paremmin.

Nyt on kuitenkin juhlistettu uutta työpaikkaa jossa aloitan tämän vuoden lopussa. Paikka ei vaihdu, mutta tehtävä on uusi ja jännittävä ja josta olen haaveillut siitä lähtien kun kyseisestä tehtävästä kuulin. Minusta tulee visual merchandiser ainakin vuodeksi ja omaa onnen määrää ei voi sanoin kuvailla! Nyt pääsen sukeltamaan vielä syvemmälle oman lempimerkkini tuotteisiin ja samalla vuoraamaan kotini niillä. Jihuu!


perjantai 14. marraskuuta 2014

Rooma muoveissa

3 kuukautta reissun jälkeen on hyvä kaivaa kuvat esiin ja verestää muistiaan. Missäs sitä olikaan ollut? Onneksi Google Mapsin avulla voi omista hatarista muistikuvista koota edes jonkinnäköisen aikajanan siitä mitä, missä ja milloin. Reissu varattiin aikoinaan Ebookersin kautta lento + hotelli diilillä, joka ei edes ollut mitenkään tarjoushintainen, mutta siinä laiskuuden tilassa juuri kukkarolle sopiva.

Roomaan lennettiin Finnairin koneella. Itse lennoista ei ole oikein mitään sanottavaa. Samanlaista karjavaunu meininkiä kuin Aasiassa, en siis oikein ole koskaan ymmärtänyt sinisten siipien hehkutusta. Majoitus oli varattu Eurostars Roma Aeterna Hotellista, jonka neljän tähden luokitus ja tilava kylpyhuone sinetöivät näiden manaattien diilin. Hotelli sijaitsi 3,5 km päässä Terminin asemalta ja mehän oltiin sitä mieltä, että matkan kävelee tuosta noin vain. Kun se +35 asteen kuuma aalto iski naamaan ja perässä vedettävät laukut olivat hetken aikaa pomppineet epätasaisilla kaduilla maleksiessamme ees taas etsien oikeita kadunnimiä, tuli selväksi, että matka ei ollutkaan mikään pikku pyrähdys. Live and learn!


Pysähdyimme hetkeksi ravintolaan vetäisemään navat piukeeksi pastan ja pizzan avulla ja maittavan ruuan jälkeen oli helppo (hiton hankalaa) lähteä pyörimään kohti kadoksissa ollutta hotellia. Hotelli ja meidän huone olivat kyllä luokituksensa arvoisia (ainakin tähän vaatimattomaan silmään), mutta kävelymatkan aikana  todellakin kävi selväksi, mitä hotellin arvosteluissa "epämääräinen asuinalue" tarkoitti. Matkalla lähi - Siwaan piti kulkea pienoisen puistikon ohitse ja siellä oli käynnissä joka päivä paikallisten pulsujen ja deekujen kokoontumisajot. 

Kun kävelee pimeässä tuntemattomalla seudulla ja kaksi tummaa miestä lähtee seuraamaan, voi olla pissit housuissa aika nopeasti. Näin meille kävi ensimmäisenä iltana kun "fiksusti" mentiin takaisin hotellille päin metrolla, joka todellisuudessa pysähtyi noin 2 km päähän hotlasta. Myöhemmin onneksi saimme hotellin respasta hyvät ohjeet bussilla ajamista varten joten tämä kävely jäi viimeiseksi. Kaikki seuraavat siirtymiset kaupungille menivät maittavasti bussilla nro 105, joka kulki ihan hotellin vierestä aamusta iltaan Terminille.


Saimme hotellista hyvän kartan Rooman keskustasta ja se toimikin meidän suunnannäyttäjänä koko matkan ajan. Ensimmäisenä päivänä lähdimme Terminin asemalta kävelemään kohti Piazza della Repubblicaa jossa käytiin vierailemassa  Santa Maria degli Angeli e dei Martiri - kirkossa. Kuvan portsarista huolimatta päästiin sisään säädyttömissä shortseissa ja t-paidoissa, mutta poistuessa piti antaa almuja. Harva kyllä antoi mitään (me tietty annettiin, köh köh) ja mies ihanin italialaisin elein kyllä näytti mitä mieltä oli moisista kitsastelijoista.

Aukiolta matkamme jatkui Piazza Barberinille jossa sijaitsi Bernini - hotelli sekä Fontana del Tritone -suihkulähde.  Sieltä mutkan kautta Fontana di Treville jonka läheisyyden huomasi turistien räjähtävästä määrästä. Meidän tuurilla koko pökäle oli isketty rakennustelineiden ja pressujen alle piiloon. Kuten Wikipedia osaa kertoa (ja jota olisi voinut lukea ennen reissua, hah), suihkulähteen korjausoperaatio käynnistettiin tämän vuoden kesäkuussa ja se tulee kestämään 20 kuukautta. Emme päässeet siis heittämään kolikoita lähteeseen ja näin varmistamaan omaa paluuta Roomaan.


Kerättiin pettymyksemme rippeet ja suuntasimme kohti seuraavaa tunnettua nähtävyyttä, Espanjalaisia portaita, italialaisittain Scalinata della Trinità dei Monti. Yllättäen portaat olivat ihmismassan peitossa ja oman värikkään lisänsä toivat Suomessakin tutut ruusun myyjät, jotka agressiivisella tyylillään tunkivat kukkasia naisten käsiin ja pistivät sitten miehet maksamaan. Clever shit. Täälläkin portaiden yläpäässä sijaitseva kirkko Trinità dei Monti oli korjattavana, samoin portaiden alapäässä oleva Berninin suunnittelema suihkulähde.

Meitä ei muovitukset nyt niin haitanneet, oltiin vaan huvittuneita, että tottakai meidän siellä ollessa kaikki olisi laitettu pakettiin. Seuraavana päivänä myös Colosseum osoittautui olevan osaksi peitettynä. Toisaalta kaupungissa, jossa joka toinen rakennus on historiallisesti merkitsevä, on vain luonnollista, että aina jotakin paikkaa hieman kohennetaan. Mepä siis viitattiin kintaalle luonnolliselle epäonnellemme ja lähdettiin etsimään mukavan näköistä ravintolaa illaksi jossa saisi taas täyttää vatsalaukkunsa hiilareilla ja juustolla.

Prego!


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Nythän mä sen tajusin!

Olen tässä hiljakseen itsekseni hajoillut. Pimeydelle, väsymykselle, päättymättömille tehtäville. Ja kaiken pinnan alla on ollut levoton olo, sellainen, että jokin on nyt hassusti, mutten tiennyt että mikä. Vähän kuin ärsyttävä kutina juuri siinä kohtaa selkää mihin jäykkä käsi ei taivu. Mutta nyt ensilumen jälkeen se iski tajuntaan!

Ei pelkästään se, että viime talvi jäi kokonaan välistä, (vaikka sekin kyllä hiukan sekoitti fiiliksiä lumen suhteen) mutta oon onnistunut viimeiset kolme vuotta olemaan tähän aikaan ulkomailla. Reissut ovat kestäneet aina yli 4 viikkoa ja kenties juuri niiden ansiosta oon selvinnyt edelliset talvet muuttumatta kokonaan Muumiksi. Saanut sopivasti D-vitamiinia jonka turvin jaksanut sykkiä talven ylitse kuin pieni hamsteri juoksupyörässään.

Tämä suuri Ahaa-elämykseni ei välttämättä kyllä auta yhtään paremmin kestämään jouluun saakka, mutta ainakin sen tuoman turvin voin ehkä sitten hyvillä mielin odottaa itseltäni hiukan vähemmän. Vähemmän töitä, enemmän löhöilyä. Ja näköjään enemmän nameja, sillä sokerihuuruissa kaikki näyttää luistavan asteen paremmin.

Tämän suuren uraauurtavan ajatuksen kunniaksi ajattelin vähän muistella, että millaisia nuo aiemman vuoden pimeyttä pakoon-reissut ovat olleet. Missä olin juuri näihin aikoihin kun illat pimenivät ja silmäpussit levisivät?

VUOSI 2013

Mongiskeikka jatkui Hong Kongin ja Taiwanin kautta Thaimaahan ja siellä Koh Taon saarelle jossa en aiemmilla reissuilla ollut vielä käynyt. Vietettiin saarella 2 viikkoa ystäväpariskunnan kanssa ja vaikka menossa olikin juuri sadekausi, kerettiin me onneksi nauttimaan myös auringosta, turkoosista vedestä ja hotellin pienistä koiranpennuista. Ja niistä uskomattomista auringonlaskuista. Thaimaasta matka jatkui Indonesiaan pienelle Bunakenin saarelle Pohjois-Sulawesille. Siellä viikko meni suomalaisessa sukellusresortissa, itsehän tosin vain makoilin terasilla ja luin koko ajan. EI HÄVETÄ.


VUOSI 2012

Viiden viikon reissuun mahtui aika älytön määrä kaikenlaisia tapahtumia, mukaanlukien työharjoitteluni nousu ja tuho, haha. Matka alkoi Bangkokista, jossa hengasin Singaporessa vaihdossa olleen kaverin kanssa. Tuli nähtyä Chinatown, Little India ja Muay Thaita Lumpini Parkissa. Sieltä suuntasin Koh Changille, josta häntä koipien välissä uusien tuttavuuksien, Sandran ja Nennen, kera kohti Cambodiaa ja Angkor Watia. Matkustettiin koko maan läpi busseilla aina Vietnamin Nha Trangin biitsille saakka. Lopuksi vielä se kuuluisa One night in Bangkok ennen Suomeen paluuta.



VUOSI 2011

Neljä viikon reissu. Suunnitelmissa Laos, suunnitelmissa Cambodia. Loppujen lopuksi me oltiin vaan Thaimaassa, löydettiin kaverin kanssa oma täydellinen spotti Changin saarelta ja sinne jämähdettiin. Reissu alkoi Hua Hinista, josta matkattiin Changille Pattayan kautta. Tämä oli täydellinen manaattiloma jossa päivät kului aurinkovarjon alla samassa kohdassa aamusta iltaan. EI HÄVETÄ TÄMÄKÄÄN.


Onneksi 2014 ei kuitenkaan ole täydellinen poikkeus tähän omaan matkustusperinteeseen, sillä joulukuussa tosiaan pääsee takaisin vanhaan tuttuun Thaimaahan kavereiden kera. Joulu ja uusi vuosi sujuvat sitten siellä ihosyövän äärellä. Kii Nok Pumpui!