maanantai 25. elokuuta 2014

Tasan vuosi sitten...

... Heilautin 12 kg painavan rinkan selkääni ja nousin Lahdessa Moskovaan vievään junaan. Siitä matka jatkui halki Siperian aina Japaniin saakka niin junalla, bussilla, lautalla kuin lentokoneella. Pitkään muhineesta unelmastani tuli vihdoinkin totta ja Trans-Siperia kutitteli iloisen matkalaisen nenäkarvoja.

Jotenkin vaikeaa uskoa, että siitä on vuosi nyt! Tuntuu, että matka olisi tapahtunut vuosia sitten. Tai että se olisi ollut unta. Paljon on kyllä yhteen vuoteen mahtunut ja ehkäpä siksi se tuntuukin niin epätodelliselta. Tässä kesän aikana olen askarrellut itselleni valokuvakirjaa Trans-Mongolian matkasta ja vielä puuttuu muutamat kuvat sekä osa teksteistä johdattelemaan katselija reissun läpi. Oikeita kuvia hipelöimällä matka konkretisoituu itsellekin paljon paremmin. Olen ottanut tämän kuvan. Olen käynyt täällä! Vau!


Reissun aikana tuli koettua upeita ja mielenkiintoisia hetkiä. Tuli koettua myös monia epämiellyttäviä hetkiä, mutta niitäkin kun muistelee nyt, niin naurattaa. Mikäs sen parempaa kuin oma tuska ja hajoilu! Vain kerran elämässään esimerkiksi pääsee pyörimään Ulan Batorissa ruokamyrkytyksen kourissa samaan aikaan kun vartalo kramppaa edellispäivän ratsastuksen jäljiltä. Tai nukkumaan kovalla 40 cm leveällä lattiapätkällä lauttamatkalla Kiinasta Japaniin 16 muun naisen kanssa. Tai taistelemaan torakoita vastaan Shanghaissa omassa hotellihuoneessa.


Reissu kustansi rapiat 3700 euroa, mutta oli jokaisen pennin arvoinen. Kaikki ei aina mennyt niinkuin tuli suunniteltua, mutta sitähän sanotaan: Siperia opettaa! Varsinkin näin jälkikäteen kun muistelee oman vaihdon loppuaikaa, kun kunnon kermaperseily oli alkanut, on vaikeaa ymmärtää miten sitkeänä sissinä olikaan kestänyt alkuajan vankilaolosuhteet hymy pyllyssä. Ihminen on outo eläin. Vaikka vielä ei mieli haaveile pahemmin pidemmistä reissuista niin sellainen pieni liekki jäi palamaan omiin sisuksiin, että vielä joku vuosi mä pakkaan rinkkani uudestaan, kaivan luhani esiin ja hyppään junaan. Silloin päätepysäkkinä olisi Vladivostok ja siinä välissä nähtävänä Venäjän tuntemattomat kaupungit keskellä Siperiaa.


perjantai 22. elokuuta 2014

IG Travel Thursday: Elän syödäkseni, Italian herkut

Matkoilla eräs parhammista asioista on ruoka. Kun Suomessa on tottunut köyhäilemään ja rajoittamaan omat kulinaristiset herkuttelunsa naapurin pulunlihakebabbiin sekä 6 euron mäkkipullaan, pääsee matkoilla revittelemään ja maistelemaan kaikkea mahdollista. Hyvällä tuurilla vielä todella kilpailukykyiseen hintaan. 


Ennen matkaa tiesin vain, että aion syödä niin paljon kuin mahdollista reissussa. Fiksu ystäväni oli taasen miettinyt valmiiksi listaa siitä, mitä kaikkea hän haluaisi maistaa Italiassa ollessaan. Koska kaikki hänen aatoksensa kuulostivat todella hyviltä, hyppäsin samaan junaan ja neljän päivän aikana saimmekin syötyä kaikkea mitä listalla oli. Perinteisten pizzojen ja pastojen lisäksi to-do:na oli sienirisottoa, simpukoita, tiramisua ja gelatoa sekä ystäväni halusi ehdottomasti maistaa espressoa. Koska kaikki ruoka oli järkyttävän hyvää, oli kamalaa kun mahaan ei mahtunut määräänsä enempää.


Great minds think a like ja niinpä olikin aivan mahtavaa kun ystäväni totesi, että myös kultaisten kaarien luona olisi mukavaa käydä ja tehdä vertailua pullien maussa. Joka maassa pitää ehdottomasti maistaa myös kapitalistisen unelman tuotosta eikä Italia ollut poikkeus. Täytyy kyllä todeta, että melkein harmitti tuhlata yksi ateria tähän harrastukseen! Bic Mac meal oli täällä kalliimpi kuin Suomessa (yli 7 € ja ketsuppikin maksoi ekstraa) ja ranut olivat pahoja. Pienenä kompensaationa McCafeesta sai eurolla todella hyviä croissantteja ja kaverin ostama 0,70 euron espresso ei kenties ollut maultaan ylivertainen, mutta sillä kofeiinin määrällä jaksoi painaa pitkälle 35 asteen tappavassa helteessä.


Roomassa riitti erilaisia ruokapaikkoja ja välillä olimme hieman hukassakin niiden kanssa. Oli ristorantea, trattoriaa, osteriaa, baria, pizzeriaa... Matkaoppaamme sivuilla kerrottiin, ettei tippaaminen ole maassa yleistä, mutta sitä kuitenkin harrastetaan. Jotkut paikat velottivat palvelumaksun (helpotti meidän tuskaa huomattavasti!), kunnon ravintolaan olisi pitänyt jättää 10% tippiä, vaatimattomampiin paikkoihin 5 % olisi ollut tarpeeksi. Jotenkin tuntui hölmöltä antaa 1,50 euroa tippiä. Thaimaassa pöytään isketty viiskymppinen tuntui paljon suuremmalta rahalta vaikka euro sekin on brysselin rupliin käännettynä.

Italialainen palvelukulttuuri oli virkistävää heti alkushokista toivottuamme. Siellä ei paljoa kumarreltu tai imelästi hymyilty. Eräässä paikassa tarjoilija alkoi huutaa kun kehtasimme pyytää laskua jo kolmatta kertaa. Suomessa olisi jo Facebook käynyt kuumana nyyhkytarinaa kirjoitettaessa, nyt vain harmittaa ettemme lähteneet toisen pyynnön jälkeen sillä selkeästi siinä oli oiva tilaisuus juoksuruuille.

Hienointa on, että ruokajutuista voi nauttia vielä kotonakin. Ollaan pidetty italiainen ilta, tiramisua on väännetty helpon ohjeen löytämisen jälkeen ja tänään tuli kyseltyä Alkosta italialaisen rosé-viinin perään. Pikkuhiljaa ne mäkkipullat vaihtuvat Suomessakin johonkin muuhun ;)


Virallisia IG Travel Thursday-järjestäjiä ovat Suomessa Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust expert ja homman tarkoituksena on "vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". Kuka tahansa voi osallistua kirjoittamalla matkailuaiheisen blogipostauksen ja jos ei kirjoita blogia, voi omia matkakuviaan kuitenkin lisäillä Instagrammissa #igtravelthusday-tägin alle. Minut löytää Instagrammista nimellä @prettyprettyugly.

perjantai 15. elokuuta 2014

IG Travel Thursday: Ihana Rooma



Instagram Travel Thursday alkoi kuukauden kesäloman jälkeen viime viikolla, mutta tavoilleen uskollisena liityn mukaan vasta nyt, viikko myöhässä Rooman reissuni kera. Saavuimme keskiviikkona intensiivisen 4 päivän loman jälkeen takaisin Suomeen ja 13. päivän kunniaksi kotiinpaluu oli häsläystä täynnä. Tästä huolimatta matka oli mitä onnistunein ja Rooma matkakohteena vei sydämeni. Tai ainakin mahani.


Kuten monet varoitteli, turisteja oli kaikkialla ja oikeastaan koko kaupunki oli yhtä isoa turistikompleksia. Tämä ei kuitenkaan meitä haitannut, olimmehan itse myös turisteina hoopoilemassa ympäriinsä. Vain kiinalaiset kiristeli hermoja kun heihin törmäsi silloin tällöin ja Pauliskin pääsi kokemaan kyseisen maan ihania toimintatapoja lähietäisyydeltä. Monet päänähtävyydet oli tuttuun onneekkaaseen tyyliin paketissa: Colosseumin sivu oli remontissa, samoin Espanjalaisten portaiden suihkulähde ja Fontana di Trevi. Silti ihmeteltävää riitti enemmän kuin hyvin vaikka kartoimmekin kaikkea maksullista ja pulitimme vain 5 euroa Pietarinkirkon tornista. Josta oli muuten upeat näkymät kaupunkiin!


Eniten ihastuimme ruokaan. Vaikka monissa nettijutuissa varoteltiin, ettei kannata odottaa elämänsä parasta pizzaa tai pastaa Italiassa, niin jokainen meidän eteen tuotu ruoka oli täydellistä. En tiedä oliko meillä loistava munkki ruokapaikkojen valitsemisessa vai onko tasovaatimuksemme vain niin alhainen... Kerkesimme reissun aikana maistelemaan kaikkea mitä toivottiinkin ja maistelut jatkuvat vielä kotonakin paikallisen Spar-kaupan tyhjennyksen ansiosta. Arkiaskareet imaisivat heti mukaansa kun töiden lisäksi pitää nyt järkkäillä kahden koulun kursseja, mutta toivottavasti eivät Italian kuvat jää kovin pitkäksi aikaa piileskelään puhelimeni kätköihin. Tältä erää hyvää viikonloppua ja arrivederci!



Virallisia IG Travel Thursday-järjestäjiä ovat Suomessa Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Wanderlust expert ja homman tarkoituksena on "vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". Kuka tahansa voi osallistua kirjoittamalla matkailuaiheisen blogipostauksen ja jos ei kirjoita blogia, voi omia matkakuviaan kuitenkin lisäillä Instagrammissa #igtravelthusday-tägin alle. Minut löytää Instagrammista nimellä @prettyprettyugly.

torstai 7. elokuuta 2014

GTL in Rome!

Kesämasistelut sikseen!
Perjantaina rakas ystäväni, jota en ole nähnyt vuoteen (!!!), saapuu Tampereelle ja matkamme suuntaa pe-la välisenä yönä Helsinki-Vantaan lentokentälle josta Finnairin siniset siivet lennättävät meidät Roomaan neljäksi yöksi. Kaikille Jersey Shoresta tuttu termistö (kröhöm) saa nyt aivan uuden merkityksen kun gym, tan & laundry muuttuu meillä Roomaan sopivaksi gelatoa, terapiaa & lomailua- paketiksi jonka turvin on luvallista:

- Syödä niin paljon hyvää italialaista ruokaa kuin vain napa kestää
- Käydä henkeviä ja pitkiä keskusteluja porsastelun lomassa
- Nauttia kaupungista: sen historiasta, ihmisistä ja paikoista


Klik
Vaikka neljä päivää on syntisen lyhyt aika tuossa ikuisessa kaupungissa, on silti joitakin matkatipsejä kerätty talteen vaikkei mitään minuuttiaikataulua olekaan tarkoitus tehdä. Ensikäden tietoa on saatu erään ystäväni italialaiselta poikaystävältä ja toivelistalle ovat menneet ainakin ne perinteiset Vatikaani ja Colosseum. Kun paikka on täynnä kaikkea nähtävää, on helposti vaarana, että ne kuuluisat villihevoslaumat karkaavat käsistä ja sitten juostaan mukulakivikatuja pitkin paikasta toiseen nestehukan kourissa. 

Klik
Me ollaan ainakin teoreettisella tasolla päätetty, että valitaan vain muutama nähtävä kohde ja muuten vietetään aikamme kaduilla haahuillen ja paikkoja ihmetellen. Jos jonnekin on sisäänpääsymaksu ja jono niin voi harkita, kannattaako sinne nyt ängetä. Olisiko iltapäiväjäätelö läheisessä kahvilassa sittenkin parempi vaihtoehto? 


Onko sinulla joku ehdoton lempparipaikka Roomassa jota haluaisit suositella?

Klik

maanantai 4. elokuuta 2014

Mitä kuuluu?


Minähän aion jatkaa blogin kirjoittamista yhtä innokkaasti kuin aiemmin, juttuahan on vaikka millä mitalla...

Mehän laitetaan meidän asunto kuntoon heti eikä vain jätetä tavaroita johonkin ja vaivuta sohvalle katsomaan telkkaria...

En varmasti tee kesällä yhtään enempää töitä kuin on merkattu...

Me nautitaan vapaa-ajasta ja tehdään kaikenlaisia kivoja retkiä lähelle...



AS IF. En tiedä mikä multivammaisuus on iskenyt itselle kesän aikana, mutta on monia, loppujen lopuksi pieniä asioita, jotka kuitenkin ovat surranneet tuolla mielen sopukoissa ja aiheuttaneet jomottavaa syyllisyyden tunnetta kun aatokset eivät (vaihteen vuoksi) ole menneet kuin suunnittelin.

Tämä kesä on tuntunut eräällä tapaa jonkinlaiselta välivaiheelta missä vaan palloillaan syksyyn saakka ilman sen suurempia resursseja oikein mihinkään. Vaikka on ollut paljon kivojakin juttuja, näin pessimistinä realistina, kun se lasi on ikuisesti puoliksi tyhjä, on loppumaku kuitenkin hieman väljähtänyt.  Olen siis aikalailla valmista kauraa syksyä varten.


Blogin kirjoittaminen

Tämä on itseasiassa asia jota olen jopa vältellyt miettimästä peläten sen syöksevän itseni psykoottiseen hysteriaan. Voiko joku ystävällisesti kertoa, kuinka on mahdollista pystyä päivittämään matkakertomuksiaan matkallaan melkein päivittäin, muokata tuhoton määrä kuvia jokaista kirjoitusta varten ja silti keretä tekemään kaikkea mielenkiintoista päivän mittaan? Kuinka tämä on onnistunut itselläni viime syksyisen matkan aikana? En haluaisi kohdata sitä totuutta, etteikö tämä enää kiinnostaisi, mutta en voi olla myöntämättä, etteikö se palava innostus ja inspiraatio olisi nyt hieman kadoksissa. "Minulla ei ole aikaa", on omasta mielestäni vain oiva tekosyy, jota ei todellakaan tarvitsisi käyttää kun halu kirjoittaa kyllä taikoisi sitä aikaa jostain.

Lisäksi olen myös hieman alkanut pelkäämään kirjoittamista ja keksimään muuta tekemistä niille hetkille jolloin aikaa oikeasti olisi. Omat kirjoitukset tuntuvat niin väkinäisiltä ja huonoilta, että ahdistaa suoltaa pakolla tekstiä eetteriin. Kuten joku viisas mies on joskus sanonut "If you have to force it, it´s probably shit." Pitäisi pystyä vain olemaan ja odottamaan tämän luovuuden kuoleman ohimenemistä, mutta kyllähän se nakertaa!


Asunnon sisustaminen

Me tiedettiin jo heti alussa, ettei meillä tule olemaan tuhotonta nippua rahaa laittaa asunnon ulkonäköön alussa. Ja lohdutettiin toisiamme sillä, että rakennamme niin hyvän version kuin mahdollista niillä eväillä jotka on jo annettu. Vaikka paljon tavaraa olikin jo valmiina niin tuli aikamoisena järkytyksenä mitä kaikkea vielä pitäisi olla. Koti on itselle se niin sanottu turvapaikka ja pesä, kolo joka ravitsee sieluani ja jossa voi hengailla pyjama päällä päiviäkin putkeen. On siis tärkeää henkisen viihtyvyyden kannalta, ettei kotiin tullessa heti ensimmäisenä ala päässä jomottomaan suoni kun tavarat on levällään tai ihan oudoissa paikoissa. 

Tässä kesän puolivälissä kerkesi jo tulemaan sellainen puutuminen, ettei enää edes jaksanut välittää. Istuutui joko koneelle pimeään työhuoneeseen (lamppua ei olla vieläkään saatu paikoilleen by the way) tihrustelemaan näyttöä tai meni makaamaan entisen valkoisen sohvan päälle olkkariin (emme ole vielä saaneet testattua pesuainetta jonka ostimme valkoisia päällisiä varten) tuijottamaan tv:stä Netflixiä (siihen me tosin hassattiin muutama satanen heti ekalla viikolla. Siis telkkariin, ei Netflixiin). Tai lähti viikon ainoana yhteisenä hetkenä kiireellä ruokakauppaan miettimään safkaa seuraavalle viikolle ja kotona koitti tunkea tavarat sekaiseen jääkaappiin ja kuivakaappiin jotka oli järjestetty vähämielisten logiikalla ihan sekaisin. And life goes on...



Työ, työ, työ

Kun ei ole töitä, se on huono juttu. Kun on töitä, sekin on huono juttu. Ikuisuusvalittaja keksii kyllä valituksen aiheet. Nyt kun työharjoittelukuviot ovat alkaneet selkiintyä heinäkuussa, on tullut selväksi jo, että syksy eletään niin sanotusti nälkäkuoleman partaalla. Tämähän on tietenkin sijoitus tulevaisuuteen, mutta eipä se silti nyt mieltä lämmitä. Juuri kun julistin penninvenyttelyn päättymistä, on siihen palattava uudestaan. Eli töitä on paiskittu ja paiskitaan vielä tämä kuukausi keräten edes vähän murusta rinnan alle pitkää talvea varten.

Lisäksi olen tehnyt sellaisen normielämän havainnon, että sekalainen vuorotyö ei vain ole juttuni. Jos työaika vaihtuisi viikottain, kaikki olisi ok. Jokaisen päivän kohdalla vaihtuvat työaikataulut saavat mulle vain aivokasvaimen aikaan. Kun vielä viikonloput saattavat olla vaikkapa ke ja to niin eipä siinä paljoa päästä vapaapäivien fiiliksiin. Aah, se ikuinen dilemma elämässä: töitä pitää tehdä, jotta saa rahaa elämiseen, mutta jos elämä menee töissä niin mitä sillä rahalla edes enää tekee? Välillä tulee olo, että oma arki on yhtä major failurea. Missä se sielun rauha ja tyyneys? Missä hitaat aamut ja auringon paiste seinällä?
 


Se kuuluisa vapaa-aika

Mikä se taas olikaan?


Kuten kaverini kirjeessään osuvasti kirjoitti: Onko elämä oikeasti tätä?