lauantai 27. helmikuuta 2016

ENSIMMÄINEN PYSÄHDYS: CATHEDRAL COVE


Tulevat Uuden-Seelannin postaukset tulevat mitä luultavammin olemaan kuvien ääretöntä tykitystä ja saturaation sinfoniaa. Mutta pakkohan sitä maisemien upeutta on todistella jokaisesta mahdollisesta kuvakulmasta. Koittakaahan kestää!

Kun Kiwi bussimme lähti suhimaan Aucklandista kohti etelää oli meidän ensimmäinen päiväretkikohteemme Cathedral Cove, jonne on mahdollista päästä vain kävellen tai meren kautta. Osa matkaajista valitsikin kajakoinnin kulkupelikseen, loput meistä käveli leppoisaa reittiä pitkin rannalle jonne läheiseltä parkkipaikalta meni noin tunnin verran.


Kyseinen kuvankaunis poukama jakaantuu kahdeksi pieneksi puuterihiekkaiseksi rannaksi keskellä olevan kallion muodostaessa rannojen välille tunnelin. Vietimme rannalla rontin tunnin ihmetellen paikkoja ja rohkeimpien (eli ei mun) uidessa meressä (vesi oli jää-tä-vää). Turisteja ei ollut mikään ihan älytön määrä ja parastahan paikassa oli se, että se oli ilmainen! Harvinaista herkkua näillä leveysasteilla. Matkaseurueemme pääsi myös tekemään läheisempää tuttavuutta Uuden-Seelannin armottoman auringon kanssa ja erityisesti ruotsalainen viikinkimme sai omien sanojensa mukaan kuorrutuksen nimeltä "fifty shades of red".


torstai 25. helmikuuta 2016

RANGITOTO - TULIVUORISAARI


Ennen Kiwi bussiin syöksymistä oli vielä yksi päivä Aucklandissa vietettävänä ja päätettiin kaverin kanssa käydä vilkaisemassa lähellä sijaitsevaa Rangitoto-saarta. Lauttamatkoja voi ostaa pääkadun päässä olevasta sataman kioskista. Tietämättä mitään aikatauluista lampsittiin paikalle klo 12 aikoihin ja päivän viimeinen lautta lähti kello 12.15. Ei muuta kuin pikajuoksut läheiseen kioskiin ostamaan vähän eväitä ja lautan kyytiin!


Lauttaliput edestakaiseen matkaan kustansivat 30 $ eli 20 euroa ja matka kesti suuntaansa noin tunnin. Kerkesin jo pelästyä paniikissa, että kohta matkapahoinvointi alkaa, mutta lautta oli onneksi sen verran iso ja meno vakaata ettei tarvinnut keskittyä maanisesti horisonttiin. Meidän vieressä istui ihana Hong Kongilainen eläkeläistäti, joka tunnisti meidän puheen suomeksi ja osa matkasta sujuikin jutellessa hänen kanssaan Suomesta ja Hong Kongista.


Lipunmyynnistä otettiin mukaan saaren kartta, jossa näkyi hyvin kaikki mahdolliset kävelyreitit, niiden pituudet ja ajat. Sitä aika itsevarmasti naureskeli, että keskimääräiset kävelyajat on varmasti tehty hitaampien ihmisten mukaan, mehän keretään kiertämään koko saari ennen kuin lautta takaisin lähtee klo 16! Polleana lähdettiin matkaan, mutta kyllä se karu totuus hiipi puolivälissä matkaa jo tajuntaan, että meidän juomatauoilla, (mun) kuvaamisilla ja paikkojen ihmettelyllä ei kerkeä kuin tekemään pääkävelyreitin ja sillä sipuli. 


Mutta kyllä tälläkin reitillä oli jo vaikka mitä ihmeteltävää. Saarihan on yksi Uuden-Seelannin noin 50:stä tulivuoresta ja vulkaanisuus on helposti nähtävissä saaren maaperästä. Tuli sellainen olo kuin olisi jollakin eri planeetalla kävellyt, kun kaikkialla ympärillä näkyi vain mustia laavakiviä. Hienona kontrastina mustalle möykkyiselle maaperälle olivat tulipunaiset kukat. 


Kävelyreitti vei meidät vuoren huipulle, josta oli aikas makeet näkymät takaisin Aucklandiin. Pienen evästauon jälkeen ei ollut kuin tunti aikaa ja se kuluikin vikkelään paluumatkaa tehdessä takaisin lautan luokse. Rangitoto oli vähän kuin ensipuraisu Uuden-Seelannin upeaan ja erikoiseen luontoon eikä sitä voinut kuin innoissaan miettiä, että mitä kaikkea muuta vielä tulisikaan näkemään!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

♥ KIITOS KAIFFARIT ♥


Koh Chang - Thaimaa

Kuka tarvitsee miehiä kun on niin monta ihanaa ystävää keiden kanssa harrastaa sitä tärkeintä asiaa maailmassa... eli matkustamista! (Mitä te oikein ajattelitte?) Kun parisuhde aikoinaan päättyi niin ensimmäinen ajatus oli "kenen kanssa mä matkustan nyt, yhyy??" Asiat tärkeysjärjestyksessä niinkuin pitää. Mutta nämä 1,5 vuotta ovat todistaneet sen, ettei matkailuseuran löytäminen ole itseasiassa ollut koskaan helpompaa. Olen vihdoinkin päässyt täydelliseen zen-tilaan sen suhteen, että voin matkaa miettiessäni valita, lähteäkö yksin vai kaverin kanssa. Ja jos vanhoista kavereista ei kukaan pääse reissuun niin sitten vaan etsitään uusia kavereita joiden kanssa matkustaa. Täydellistä!
 

Koh Lanta - Thaimaa
Koh Samui - Thaimaa
Tällaista aktiivisempaa matkailua on tullut nyt harrastettua vuoden 2011 alusta lähtien (kuulostaa niin vähältä ajalta. Mitä mä tein ennen tätä?). Ensimmäinen reppureissu Thaimaahan sinetöi kohtaloni ja alati kasvavan innostuksen matkailuun. Näihin 5 vuoteen on mahtunut matkaa jos jonkinmoista ystävien ja ystävien ystävien kanssa. On ollut valmismatkoja, joihin on ostettu äkkilähdöt päivää ennen sekä kuukausia etukäteen kuumoteltuja lomia, kaupunkimatkoja, rannalla löhöilyä, ystävien luona vierailua sekä matkalla ystävystymistä, pennien laskemista ja järkyttävää rahojen hassaamista. Ah, kaikki käy paitsi pienet kengät!

Marmaris - Turkki
Koh Chang - Thaimaa
Mahtavinta ystävien kanssa matkustamisessa on se, kuinka paljon se opettaa (ne kaverit saattaa tosin olla eri mieltä...) niin itsestä kuin muiden kanssa toimimisesta. Kun sille "paremmalle puoliskolleen" voi huutaa naama punaisena kun ketuttaa, niin ystävien kanssa on joutunut opettelemaan hieman erilaisempaa lähestymistapaa käsillä oleviin ongelmiin (jota voi muuten tulevaisuudessa hyödyntää myös sen miehen parissa, haha). Reissussa kun välillä väsyttää, nälättää, housut kiristää ja naama näyttää hevosen peräreijältä niin sen sijaan, että sitä taantuisi 5-vuotiaan tasolle, kykenee nykyään yllättävän hyvin ilmaisemaan itseään ja omia tarpeitaan tavalla, josta kenellekään ei tule paha mieli.

Angkor Wat - Cambodia
Näinhän ei tietenkään ole aina ollut ja täytyy kyllä myöntää, että sitä on välillä hajoillut matkoilla aika huolellakin. Ja silti nuo ihmiset vaan jaksaa matkustaa mun kanssa, mikä niitä vaivaa? Nykyään on niin ihanaa kun voi todeta toiselle "leikitään hetki, että toista ei ole olemassakaan ja tehdään omia juttuja hiljaa" tai "nyt on välipäikkäreiden aika!" ja se on ihan ok. Ei tarvitse yrittää olla enempää kuin on sillä ystävä ymmärtää ja antaa tilaa. Pienen välikuoleman jälkeen bileet taas jatkuu ja kaikilla on kivaa.

Joten hyvää ystävänpäivää teille ihanille ihmisille, jotka jaatte mun kanssa matkailun ilon ja välillä myös surun, kauhun, turhautumisen ja väsymyksen. Muistot yhdessä vietetyistä hetkistä ja hauskoista kommelluksista eivät ole rahassa mitattavissa. Kiitos!

Boom - Belgia

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

TOMORROWLAND - MITÄ PAKATA MUKAAN?

23 kg ehtaa tarpeellisuutta

Mitä ottaa mukaan 4 päivän festareille? Ennen Tomorrowlandia itselläni ei ollut hajuakaan siitä, mitä teltassa yöpyminen vaatisi (vaikka TL telttailu ei sitten ole lähelläkään oikeaa telttailua) ja mitä festareille tarvitsisi ottaa mukaan. Googlen syövereistä yritin etsiä johtolankoja siitä, mitä muut olivat kokeneet tarpeelliseksi ja yhdistämällä nämä tiedonmuruset omaan pettämättömään järkeilyyn (hehe) muodostui oma pakkauslista:


RÄTIT JA LUMPUT:

Siltä varalta, että teltassa paleltaa otin mukaani shaalin ja haalarin. Haalarissa oli mukavaa nukkua makuupussin sisällä, mutta täytyy todeta, ettei haalarissa ollut mukavaa käydä vessassa sateen jälkeen kun kaikki paikat olivat kurassa... Festarilaukuksi valitsin sen ainoan ja oikean, vyölaukun, jota tosin pidin olan yli joko takana tai edessä. Älyttömän kätevä tavaroiden lähellä pitämiseen ja nopeaan kaivamiseen. Olkalaukku olisi vain heilunut ja pomppinut kehoa vasten tanssiessa, joten tiukasti omaan ruhoon kiristettävä veska palvelee mielestäni paremmin (esimerkiksi joku pikkureppu). Thaimaasta ostettu "vedenpitävä"pussukka lähti mukaan kännykkää varten, mutten jaksanut käyttää sitä ollenkaan.

Vaatteiden suhteen yritin mennä less is more - linjalla ja mukaan lähti yhdet trikoot, shortsit, kuoritakki, pari pitkähihaista trikoopaitaa ja muutama toppi. Lämpimimmille vaatteille olisi ollut enemmän käyttöä, mutta ei näilläkään tarvinnut onneksi kuoleman kielissä heilua. 

Tomorrowlandin kuvia katsellessa käy selväksi, että teemapukeutuminen on festareilla voimissaan. Meidän teemaksi muotoutui merirosvot rahansäästämisen myötä. Kaverilla oli merirosvoasu valmiina yksistä polttareista ja meikäläinenhän saa kasaan asun kuin asun oman kodin kätköistä. 

Kengiksi otin mukaan haperoita kangastossuja jotka jo veteli viimeisiään ajatuksella heitetään pois festareiden jälkeen. Crocsikopiot lähtivät suihkukengiksi ja olivat muutenkin helpot jalassa jos piti vessassa käydä vain nopsaa teltalta. Monien kenkien ottamista puoltaa myös mahdolliset sateet (joita me saatiin kokea useita) joiden takia saattaa kengät kastua. Näin voi vaikka lennosta vaihtaa kuivat tossut jalkaan tai viimeistään sitten seuraavana päivänä. Hyvä keino pitää jalat kuivina (mutta kengät märkinä) on laittaa muovipussit jalkaan sukan ja kengän väliin. Ei tunnu kosteus missään (mitä nyt jalka saattaa hikoilla itsensä hengiltä jossain kohtaa) ja bileet voivat jatkua.


TÄRKEITÄ KAMPPEITA:

Passi ja hammasharja! No ei ihan, mutta passin lisäksi tuli joukko tulosteita bussilipuista ja festarihommista, oma ranneke ja kaverin ranneke laatikkoineen, matkapäiväkirja, kamera ja puhelin sekä miljoona johtoa, muutama kynä, kirja (vaeltamisesta kertova Wild, oli hyvä!) sekä lentokonetarvikkeet eli huivi, puhallettava tyyny, silmälaput, lentosukat ja korvatulpat. Kaikki myös todella hyödyllisiä teltassa. Nuo pullonkorkit (jos joku edes huomaa) ansaitsevat ihan oman tarinansa, joka kerrotaan myöhemmin toisen kirjoituksen yhteydessä.

Toilettilaukku täyttyi ties mistä: meikit, naaman puhdistusaineet, käsi- ja naamarasvat, kosteus- ja puhdistusliinat, vaha hiuksiin (shampoo ja hoitoaine jäivät kotiin sillä olen likainen eläin: pesen hiukset vain kerran viikossa joten 5 päivää menee helposti ilman tukan kastelua), vanulaput, topsit, höylä, kynsisakset, näköjään kolme eri aurinkorasvaa sekä after sun sekä tietenkin hammasharja ja -tahna ja dödö. Vähän ibumaxia päänkiristyksiä varten ja jostain kumman syystä olin paniikissa siitä, että saan jonkun nestehukan niin ostin tuollaisia "suoloja" joita voi lisätä veteen ja josta saa kaikki tarpeelliset hivenaineet tms. Tuliko käytettyä? Ei todellakaan.

Mun high tech retkeilykamoihin kuului kasaan laitettava juomakanisteri, kaksi sadeviittaa joista toisesta voi rakentaa myös laavun (just in case), kokoontaitettava muki, istuinalusta, muovipusseja, vesitiivis laukku sekä matkapyyhe

Eikä festareille tietenkään lähdetä ilman oikeanlaisia festarikoristuksia. Asuhan tuli jo esiteltyä ja kaikkeen muuhun kuuluikin sitten monen monta kampaa ja peili, aurinkolasit, hiuspantoja, ponnareita ja pinnejä, hipstereiden kukkaseppeleet, kaulakorut sekä leit. Party on!


RUOKA JA JUOMA:

Kuten kuvasta näkee, mä taisin ennemmin varautua Armageddoniin kuin viikonlopun viettoon festarialueella. Totuus on kuitenkin se (ainakin omassa tapauksessa), että kyllä sitä loppujen lopuksi haluaa sikailla festarisafkalla eikä mutustella jotain vettyneitä hapankorppuja teltassa. Omat eväät olivat aivan liikaa! Älkää tehkö samaa virhettä. Kyllä sieltä saa ruokaa.

Juomapuolikin oli too much, mutta muilla se varmasti olisi ollut too little. 3 litraa valkoviiniä, pullo suomiviinaa (tuli avaamattomana takaisin Suomeen, heh), mehua (3 litraa appelsiinimehua ei näy kuvassa) ja oma tasoittava eli Pepsi Max. Ja monet asiat sisäänsä kätkevä kylmälaukku

KÖYHÄN MIEHEN JÄÄKAAPPI:

Ennen matkaa mietin kovasti, kuinka pitkään kylmälaukku oikeasti pitää tavaran kylmänä (lämpimän valkoviinin lipitys tuntui ankealta). Alkoi armoton Googlettelu ja löysin muutamia vinkkejä kuinka saada kylmälaukusta kestävämpi. Palloittelin ideaa jonkin aikaa päässäni ja lähinnä sitä, että kuinka hölmöä olisi kantaa jäätä ja mehuja Suomesta ulkomaille. Jo asian ääneen sanominenkin... Buahhahahaha. Näin jo mielessäni kuinka lentokenttähenkilökunta olisi ihan da fuck kun mun laukku rullailisi siellä jossain. Mutta uteliaisuus veti pidemmän korren ja oli vaan pakko kokeilla. Ja hyvä että kokeilin, sillä sain vielä sunnuntaipäivänä kylmälaukustani jäitä juomaani ja ai että kun se oli mukavaa.

Kuinka siis rakentaa oma pikku jääkaappi telttaretkelle tai festareille?

Ensin hankitaan mukavan kokoinen kylmälaukku. Kuitenkin sellainen, että se mahtuu rinkkaan kaiken muun ryönän keskelle. Pakkaseen isketään appelsiinimehua (itsellä 3 litraa) ja monen monta jääpalapussia. Juuri ennen lähtöä kylmälaukku vuorataan sanomalehdillä ja jäätyneet mehut sekä jäät pinotaan laukkuun. Tonkkien väliin voi vielä laittaa lisää sanomalehteä. Lopuksi kaiken päälle isketään jälleen kerran muhea kerros sanomalehteä ja laitetaan laukku kiinni ja rinkkaan. Tadaa!

Jo jäätyneet mehut toimivat kylmäkalleina ja niiden sulaessa saadaan latrinkia juomiin (kun kylmäkalle olisi vain sulanut kylmäkalle, ha!). Sanomalehti eristää hyvin ja pitää laukun kylmänä sisältä. Festareiden aikana otin kastuneet sanomalehdet päivittäin pihalle ja laitoin kuivaa tilalle (festareiden oma lehti tuli hyötykäyttöön). Ja todellakin, pohjakerrosten jäät säilyivät torstaiaamusta aina sunnuntaihin saakka laukussa. Uskomatonta!

Tämä kylmälaukkuaskartelu selittää myös osaltaan sen, miksi rinkka oli niin syntisen painava.



All in all festareita varten pakkaaminen onnistui mielestäni aikas hyvin. Lämmin huppari olisi voinut olla aika jepa, muuten tavaraa oli riittävästi joka lähtöön ilman, että sitä olisi ollut aivan liikaa. Suurin osa painosta tuli juotavista joita ei tarvinnut tietenkään kantaa takaisin (paitsi se Suomiviina). Onnistuin välttämään palelun ja märkyyden ja se oli tärkeintä, muuten olisi saattanut hieman kiristellä.

Onko muilla joitain tiettyjä luottokamoja festareille?

maanantai 8. helmikuuta 2016

TOMORROWLAND 2015 - SINNE JA TAKAISIN


On ehkä sopiva aika kirjoittaa vihdoinkin omasta tajunnanräjäyttävästä festarikokemuksesta Tomorrowlandissa, tulihan viikonlopun aikana täyteen vuosi siitä kun lippujen ostoa jännitettiin koneen ääressä. Toisin sanoen tässä on kestänyt jo hävettävän kauan saada kirjoituksia eetteriin ja lähestyvä esseen deadline saa jotenkin kummasti runosuonen tykyttämään (ei tosin esseen suhteen). 

Festarilippujen hankinnan jälkeen tuntui, että puoli vuotta ei kulu koskaan festareita ootellessa, mutta todellisuudessa aika kului niin pelottavan nopeasti, että pakkaaminen suoritettiin vanhalle tyylille uskollisena paniikissa aamulla pari tuntia ennen Helsinkiin lähtöä. Rinkka painoi vaatimattomat 21 kg, pitihän olla tarpeeksi tavaraa mukana 5 päivän matkaa varten, heh. (Vertailun vuoksi: pärjäsin 9 kk ulkomailla noin 15 kg rinkan kanssa.)


Finnair oli tottakai myöhässä (aina kun lennän kotimaisella niin jokin asia pissii, siksi suosinkin karvalakkilentoyhtiöitä: ei odotuksia = ei pettymyksiä) mikä tarkoitti meille sitä, että olimme myöhässä etukäteen ostetulta bussikuljetukselta kentältä festarialueelle. Tai pitää korjata: olimme kaukaa viisaita ja ostettiin bussikuljetus hyvän matkan päähän lennon saapumisesta. Se ei siltikään auttanut sillä kerettiin hirveällä höökillä paikalle 15 min ennen bussin aikataulutettua lähtöä (eli ajoissa), mutta koska bussi täytettiin mentaliteetilla FIFO, ei meitä jääty oottelemaan jo bussin tultua täyteen. Mutta saatiin lohdutukseksi tölkilliset limua ja kaljaa ja seuraavan bussin lähtöönkään ei ollut kuin 1,5 tuntia, joten eihän siinä mitään hätää ollut! (eipä).

Meidän perässä bussipysäkille tallusti kaksi suomalaista poikaa todeten myös bussin menneen. Koska 1,5 h odottelu + 1 h bussikyyti ei paljoa nyt napostellut, ehdotin kimppataksia. Ja sellainenhan me myös saatiin vaikka alussa lentokentältä meidät mukaansa ottanut siviileihin pukeutunut tummahipiäinen mies ei hirveästi luottamusta herättänyt, varsinkin kun taksissa ei mitään taksikylttejä ollut. Mietimme jo tulevaa munuaisen menetystä, mutta loppujen lopuksi ihan taksimeterillä mentiin perille ja hintaa lystille tuli rapiat 80 euroa eli 20 per naamari.


Meidän koettelemukset eivät siihen vielä loppuneet. Noin tunnin jonottelun jälkeen pääsimme Dreamvillen alueelle ja selvisi, että meidän teltta oli annettu jollekin toiselle porukalle. Siinä sitten järkkärit juoksenteli ees taas ja me vaan jo naureskeltiin, että mitäköhän seuraavaksi. Kaikki lopulta järjestyi yllättävän jouhevasti, saatiin teltta vanhan läheltä ja sitten ei muuta kuin kamat sisään, arvotavarat alueella sijaitsevan lockerin sisuksiin ja pikapikaa pre-partyihin. Ja täytyy todeta, että vaikka meidän perillemeno takkusikin joka käänteessä niin säätäminen loppui siihen ja loppuaika festareilla meni ilman mitään kommenvenkkejä. Jes!

Jo pre-partyt olivat sitä luokkaa mitä Suomessa olisi festarin päätösilta päälavalla. Kyllä siinä vaan mietti suu auki, että kuinka tästä voidaan enää edes laittaa paremmaksi ja suuremmaksi. Samalla tällaisena omasta rauhasta tarkkana olevana intorverttinä vähän säikähtäneenä mietin, että kuinka mä jaksan 4 päivää tuossa sirkusmaisessa hulinassa. Loppujen lopuksi aika meni niin käsittämättömän äkkiä! Nolona pitää myöntää, ettei me taidettu nähdä edes puoliakaan lavoista. Meille kävi kenties se perinteinen aloittelijoiden "moka" että jäätiin päälavalle heilumaan. Mutta puolustukseksi kyllä pitää todeta, että koko ajan oli niin kovia nimiä soittamassa ettei siitä niin vaan helposti voinut lähteä kun tuo oli nähtävä ja tuo ja tuo! Steve Aoki, Armin van Buuren, Alesso, David Guetta (oli yllättävän hyvä), Axwell & Ingrosso, Martin Garrix, R3hab, Hardwell... Avicii jäi näkemättä kun poika biletti itse soittoaan edeleltävänä päivänä vähän liikaa ja päätyi sairaalaan. Rapatessa roiskuu!


Tutustuttiin heti perjantaina lähitelttojen naapureihin ja tähän salmarikossu oli oiva apuväline. Meille muodostui festariajaksi toimiva partykombo: 2 suomalaista, 2 ruotsalaista, 2 brittiä ja yhden aussin sisältävä tiimi, joka nimettiin telttakylämme kadun mukaan: Team Mulholland Drive! Yhdessä ja välillä erikseen vietimme aikaa telttojen lähellä joko ottaen aurinkoa, syöden, kuunnellen musiikkia tai pelaten korttia ja lähdettiin illemmalla festarialueelle tanssimaan ja kuuntelemaan musiikkia. Kuvissakin heiluvat maanliput olivat asia jota pohdittiin kaverin kanssa ennen reissua, mutta lopulta taas sellanen liian noloa-ajatus voitti emmekä ottaneet mukaan Suomen lippua. Mikä virhe! Eli lippu mukaan kaikki sinne menijät! Se jos mikä on oiva jäänmurtaja, tietyn maan kansalaisten bongausapu ja avain suuriin bondailuihin ja uusiin tuttavuuksiin. Sekä kylmemmällä ilmalla hyvä lämmitin!

Tomorrowlandin aikaan sää ei ihan suosinut meitä, mutta sekään ei lopulta haitannut. Kyllä hätä keinot keksii. Kun perjantaina sai rauhassa painaa toppi ja shortsit päällä, oli lauantaina kuoritakki päällä. Sadetta tuli epämääräisen säännöllisesti ja muovisia kertissadetakkeja jaettiin festarialueella ilmaiseksi. Tanssiminen ja muiden ihmisten seassa pyöriminen piti lämpimänä ja jos meno äityi sietämättömäksi, oli helppo luikahtaa katetun lavan alle tanssimaan ihmisjoukon keskelle. Siellä olikin sitten jo trooppinen tunnelma. Jo ennen reissuun lähtemistä oltiin katottu säätiedotusta ja yhdelle päivälle luvatut suuret myrskyt ja trombit (??!!) eskaloituivat sitten eräänä yönä. Olin jo ihan varma, että meidän teltta lentää taivaan tuuliin meikäläiset kyydissä kun heräsin keskellä yötä hirveään myräkkään, tuulen tuiverrukseen ja ukkoseen. Teltta heilui siihen malliin, että yritin maata liikkumatta makuupussissani ja vain toivoin parasta telttakankaan hakatessa vimmatusti naamaan. Näin jo mielessäni kuinka me herätään lammikon keskeltä ja saadaan joku kuolemantauti kaupan päälle. Mutta kyllä teltat vaan piti kosteuden ulkopuolella ja vain ihmisten itseasennetut härpäkkeet kokivat kovan kohtalon lentelemällä tai romahtamalla leirintäalueella.



Koska festariviikonloppu maksoi hunajaa, jopa kitupiikki-moodissa, sitä odotti jonkinlaista lähtötasoa järjestelyille ja ulkoisille puitteille. Täytyy sanoa, käsi sydämellä, että odotukset ylittyivät totaalisesti eikä omaan mieleen ainakaan näin puolen vuoden jälkeen tule mitään suurta mieleen, mikä olisi voinut olla erilailla järkätty. Jotain pientä pilkunviilausta nyt varmasti olisi jos aivojaan rassaisi, mutta yhtenäisen kokemuksen kannalta ei mitään merkittävää. Moni juttuhan on myös sellainen mihin itse voi vaikuttaa. Esimerkiksi tunnen itseni sen verran hyvin, että hitaasti liikkuvat ja jumiutuvat massat ahdistaa ja ketuttaa. Niinpä pyrin lähtemään festarialueelta edes puoli tuntia ennen viimeisen soittajan lopetusta jotta pääsin sniikkaamaan teltalle ilman ryysistä. Jäi ehkä pari biisiä kuulematta, mutta mahdollisuus kävellä vapaasti teltta-alueelle, käydä vessassa ja pestä hampaat ilman jonotusta veivät voiton. Porukkaahan tuolla oli ihan älyttömän paljon, joten ennakoinnilla pystyi luovimaan aika hyvin ja välttelemään jonoja. 

Koristukset ja rekvisiitta olivat Tomorrowlandissa ihan toisesta maailmasta. Jo pelkästään katetut jalkakäytävät nostivat paikan ilmettä ja auttoivat aivan älyttömän paljon siisteydessä ja turvallisuudessa, sillä sateessa maa olisi muuttunut hetkessä liukkaaksi mutavelliksi. Lavojen ulkonäöstä nyt on turha edes sanoa mitään ja ilotulitteiden määrässä ja budjetissa ei kyllä säästelty yhtään. Visuaaliselle ihmiselle festarit olivat kyllä aikamoista nannaa. Kaikki oli niin vimpan päälle laitettu ettei mikään juttu ollut vähän sinne päin vaan juuri teemaan sopiva. Myös kaikkiin fasiliteetteihin oli panostettu todella paljon ja meidän teltassa nukkuminen oli kyllä aikamoista high class luxus-nukkumista eikä mistään ollut puutetta.


Vaikka alussa sitä oli vaikeaa uskoa, niin kyllä se maanantai sieltä vaan lopulta saapui. Check out oli leirintäalueelta klo 12 mennessä ja meillä oli ostettuna valmis paluulippu lentokentälle. Bussin lähtöpaikka oli hieman epäselvä, kaikista etukäteen saaduista kartoista ja vapaaehtoistyöntekijöiden ohjeista huolimatta. Lopulta me löydettiin bussin luokse (seuraamalla muita ihmisiä, haha!) ja vielä ajoissa ja jälleen kerran, FIFOlla mentiin. Kukaan ei kysellyt lippuja joten päästiin aiemman bussin kyydissä kentälle. Lennot Helsinkiin olivat vasta kuuden jälkeen joten meillä oli muutama tunti aikaa seikkailla Brysselissä.

Koska tietyissä piireissä Tomorrowlandin hypetys on aika suurta, on se saanut myös ihmisissä kenties hieman antipatian tunteita aikaan. Onhan siellä tietty niitä Jersey Shore-poikia ilman paitoja kulkemassa ja puolialastomia tyrkkytyttöjä esillä, kaikki maksaa älyttömästi ja dj:t on niitä kaupallisia sielunsa myyneitä EDM-tyyppejä. Hyi hyi hyi. Tämäkin on taas se, että mistä suunnasta asiaa katsoo ja itse kyllä katson saaneeni jokaiselle tuhlatulle pennilleni vastinetta hyvien puitteiden ja mahtavien kokemusten muodossa. Musta oli myös ihanaa nähdä kuinka erilaisia ihmisiä festareilla oli ja omanakin oletuksena ollut "kaikki on 18-vee" jäi vain ennakkoluuloksi, sillä paikalla oli myös keski-ikäisiä festaroijia. Ja vaikka festareiden jälkeen olinkin sitä mieltä, että jokavuotisena perinteenä tuo verottaisi kukkaroa liikaa niin kyllä sydämeni hieman särkyi kun matkakaverini osti liput vuoden 2016 Tomorrowlandiin. Ehkä sitten 2017?

Mulla on huono tapa olla enemmän fiiliksissä jutuista etu- ja jälkikäteen kuin itse tapahtuman aikana (toisaalta jos sitä alkaisi herkisteleen tapahtumahetkellä, niin eihän siitä tulisi yhtään mitään). Mahtava kokemus iskee tajuntaan vasta hetken muhimisen jälkeen ja sitten löytääkin itsensä melkein liikutuksen kyyneleet silmissä, että mitä ihmettä, tuollahan mä olin, TUOLLA MÄ OLIN!! Ehkä paras kooste näyttämään mikä oli meno ja meininki on vuoden 2012 aftermovie: