torstai 24. maaliskuuta 2016

WAITOMO - KIILTOMATOJA JA EKSYMISTÄ


Kiertomatkan toinen yöpyminen tapahtui pienessä Waitomon kylässä jonne turistit eksyvät pääasiassa black raftingin eli luolissa tapahtuvan melonnan vuoksi. Koska itse en ole mikään vesipeto niin jätin melonnat suosiolla väliin ja vastarannan kiiskenä olin ainoa joka valitsi "mummujen" suosiman glow worm caves veneajelun. Sitäkin vaiheilin todella pitkään ja jo varattuani retken olin hetken aikaa vähän sillä mielellä, että olisi pitäny skipata, mutta jälkikäteen olen kyllä tyytyväinen tähän nössöjen retkivaihtoehtoon.


Visitor center oli suhteellisen lähellä meidän majapaikkaa ja retkiä järjestettiin kerran puolessa tunnissa joten ei tarvinnut kuin lampsia paikalle ja ilmoittautua mukaan. Hintaa huville tuli 30 NZ$ eli n. 20 euroa. Luolassa ei ollut luvallista kuvata eli sai rauhassa keskittyä itse asiaan täysin sieluin mitä nyt omaa zen-tilaa yritti horjuttaa eräs idioottituristi joka kielloista huolimatta videokuvasi koko ajan salaa. Piti tyynnytellä itseä harjoittamalla mielikuvia siitä kuinka "vahingossa" tönäisisi äijää niin, että kamera tippuisi veteen. Är... Tässä kuitenkin pari netin syövereistä napattua kuvaa joiden avulla on mahdollista fiilistellä kiiltomatojen perävaloja. Kokemus oli hyvinkin hintansa väärti sillä liikkuminen veneellä kallion sisällä kulkevassa joessa ja yläpuolella loistavan kirkkaan "tähtitaivaan" ihastelu oli aika surrealistista, oltiinhan me syvällä maan uumenissa!

Kuva täältä.
Kuva täältä.

Visitor centerin vierestä lähti jonkinlainen parin kilometrin kävelypolku jonka ajattelin olevan hyvä jatke kiiltomatoretkelle. Vastaan tuli vain yksi aasialainen keski-ikäinen pariskunta ja muuten sain mennä jylhässä yksinäisyydessäni ja ihastella hyvinkin hobittimaisia maisemia. Kävelyreitin suunta oli merkattu tolppiin punaisella kolmiolla joten eteneminen oli helppoa. Välillä kävelyreitti kulki erilaisten laidunmaiden poikki jolloin piti kiivetä aitojen ylitse, mutta tätä varten oli polun varteen rakennettu todella toimivat portaikot jotka kuitenkin pitivät lehmät oikeilla laitumilla.

Melkein voi nähdä pienten hobittin kirmailevan nummella!

Jossain kohtaa parin kilometrin mittaiseksi ilmoitettu polku alkoi tuntua jo hieman pidemmältä, mutta järkeilin, että pakkohan sen on loputtava jossain turistille fiksussa paikassa, kenties jopa taas kiiltomatoluolien lähellä. No ei todellakaan. Aikani tarvottuani pääsin parkkipaikalle jossa oli kylttejä monelle eri polulle, muttei mitään tietoa siitä missä itse olin. En vielä tässäkään kohdassa ollut valmis luovuttamaan ja palaamaan samoja jälkiä takaisin (perkele, periksi ei anneta!) vaan lähdin autotien reunaa pitkin katsomaan olisiko isomman tien varressa kylttiä Waitomon kylään. 


No eihän siellä mitään kylttiä ollut ja tässä kohtaa oma suuntavaisto oli jo hieman sekaisin, mitä nyt oli vahva aavistus siitä, että vasempaan pitäisi lähteä kävelemään. Tien vieressä olevalle parkkipaikalle oli kurvannut neljä turistia autolla ja minähän sitten menin kysymään heiltä (aivan ennenkuulumatonta!), olisiko heillä karttaa jonka avulla voisi vähän saada selkoa siitä missä ollaan ja minne pitää mennä. He olivat sitä mieltä, että matka kylään olisi kyllä tosi pitkä käveltäväksi joten yksi heistä lähti viemään mua autolla takaisin! Vau vau! Siinähän sitten näpsäkästi pääsi takaisin hoodeille munuaiset tallella (koska elinkaupan uhriksi joutuminen on aina ensimmäisenä mielessä interaktiossa vieraiden ihmisten kanssa) ja sen kunniaksi oli kyllä pakko hakea ylihintainen jäätelö lähikiskalta! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Osa bussin sankareista ryyppäsi taas koko illan, mutta itse en tiedä tästä mitään sillä nukuin jo kello kymmenen illalla. Sosiaalisuus fuck the what.


keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

VALINTATILAISUUS LÄHESTYY

Puolen vuoden odottelun jälkeen yhtäkkiä homma muuttuikin astetta todellisemmaksi!

Raahustin puolilta päivin kotiin tentistä ja ajatuksena oli vain sänkyyn kaatuminen. Takana oli kaksi tenttipäivää sekä heräämiset jo kello 4, kun keho kävi ylikierroksilla lukemisen vuoksi (nörtin elämää). Sitten bongasin postin seasta painavan A4-kirjeen ja kun sen käänsi ympäri niin tornilogohan se siinä komeili! Johan tuli virtaa ja ei muuta kuin äkkiä sisälle, ulkovaatteet veks ja kirje auki. Vaikka tämä oli vain kutsu valintatilaisuuteen eikä sen kummempaa, niin kyllä jo tämä sai innostuneen tärinän aikaan: hetki on koittamassa!

Valintatilaisuuteen on vielä kuukausi aikaa, mutta sen tietää jo valmiiksi, että aika menee nopeasti. Varsinkin kun siitä osa tulee vietettyä New Yorkissa (jei) ja loput reenaten ja lukien tentteihin. Omasta mielestäni oli vallan ihanaa, että hakemukseen oli kirjattu tilaisuuteen kutsuttujen määrä (75) sekä maininta, että noin 40 toivoo pääsevänsä II/16 erään, mutta vain puolet on mahdollista ottaa. Pääsyprosenttihan on kuitenkin huikea! Lisäksi omasta kirjeestä löytyi Varusmies 2016-kirjanen sekä suomeksi että ruotsiksi. Siinä voi sitten reenata läser på svenska ennen valintatilaisuutta, heh. 

Tästä tuli nyt tosi hyvä mieli ja samalla sitä rauhoittui hieman valintatilaisuuden suhteen. Ehkä mun pitää nyt vaan luottaa siihen, että omat perustelut on oikeesti aika hyviä ja varteenotettavia ja jos niillä ei pääse sinne minne toivoo, niin ei sitten pääse enää millään. Jes!

maanantai 14. maaliskuuta 2016

KARANGAHAKE - KULLANKAIVAJIEN KINTEREILLÄ


Lähellä Hot Water Beachia sijaitsi Karangahaken rotkon kävelyreitti, joka seurailee vanhoja kullankaivuussa käytettyjä rautateitä. Matkaa kävelylle kertyi mukavat 2,5 km, jonka aikana pääsi ylittämään pari puista riippusiltaa sekä seikkailemaan vanhoissa kaivostunneleissa. Pientä spookya tunnelmaa loivat syvemmälle kallion sisään vievät suljetut tunnelit joista itelle nousi heti hirveet mielikuvat eräästä kauhuleffan luolaihmisistä. Askeleen pituus ja ripeys kasvoivat huomattavasti luolissa kävellessä, heh.


Uudesta-Seelannista löydettiin  kultaa ensimmäisen kerran 1850-luvulla ja tämän jälkeen koettiin useitakin kultakuumeen jaksoja. Kullan löytyminen auttoi siirtomaata huomattavasti oman talouden kehittämisessä ja kullankaivuu on edelleenkin tärkeä toimiala saarivaltiossa. Ensimmäinen kultalöytö tehtiin Coromandelin niemimaalla, eli näillä seuduilla missä me juurikin oltiin matkaamassa!


Meidän semisti krapulainen porukka saapui tänne jo pian aamuisen lähtönsä jälkeen. Kaikkien nuupahtanut olemus oli itseasiassa ihan hyvä juttu, sillä kukaan ei jaksanut meluta ja maisemia sai ihastella rauhassa, varsinkin kun jättäytyi porukan hännille. Ihmisvihaajan tunnustukset vol.666... Viivyttiin alueella yhteensä ehkä tunnin verran eikä tuohon aikaan muita matkailijoita ollut vielä kuin muutama liikkeellä. Tämä oli samantyyppinen pieni päiväpysähdys kuin edellispäivän Coromandel Cove.
 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

NYT TETSATAAN! MPK:N KURSSIT



Hävettävän kauan on tämäkin kirjoitus muhinut blogin luonnoksissa. Alunperin piti kirjoittaa vain marraskuussa olleesta Sotilaan perustaidot naisille-kurssista, joka järkättiin täällä Tampereen lähistöllä, mutta koska tällaisena vikkelänä siiselinä olen kerennyt käymään läpi pari muutakin MPK:n kurssia vuoden alussa niin isketäänpäs monta kärpästä yhdellä kertaa ja kirjoitetaan kaikista samaan postaukseen.

Heille, jotka eivät tiedä, MPK eli Maanpuolustuskoulutusyhdistys tarjoaa erilaisia turvallisuutta lisääviä kursseja ympäri Suomea joiden avulla saa tietoa, taitoa ja valmiuksia, joita tarvitaan selviytyäkseen arjen vaaratilanteissa ja poikkeusoloissa.

MPK tarjoaa:
  • sotilaallista koulutusta reserviläisille
  • kouluttaja- ja johtamiskoulutusta
  • varautumiskoulutusta yhteiskunnan häiriötilanteita ja poikkeusoloja varten
  • turvallisuuden kansalaistaitoja
Sain kuulla "maanpuolustuskursseista" kämppikseltä kun lähdin tosissani pohtimaan asepalvelukseen hakeutumista. Pienen googlettelun jälkeen ensimmäinen päässä pyörinyt ajatus oli: MIKSEI NÄISTÄ OLE KUKAAN KERTONUT AIEMMIN MITÄÄN?! Enkä ole yksin asian kanssa, sillä kukaan omasta tuttavapiiristä ei ole tietoinen MPK:sta tai sen kursseista. Kai sitä tässäkin on vaan parempi ajatella, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan niin ei ala vanne puristeleen liikaa päätä. Mutta kyllä sitä vaan haikeana mietti, että olisipa tällaisesta metsässä rymyämisestä kuullut jo aiemmin!


SOTILAAN PERUSTAIDOT NAISILLE

Ensimmäiselle kurssille osallistuin viime vuoden marraskuussa täällä Pirkanmaalla. Aika jännät housuissa, mutta hyvällä fiiliksellä mentiin yhdessä kolmen muun tytön kanssa pääkallopaikalle. Alussa käytiin kurssin aikataulu läpi sekä niin kurssilaisten kuin kurssin vetäjien esittelyt. Seuraavaksi varusvarastolle hakemaan kamppeet viikonlopun ajaksi ja jaot tupiin. Kurssi kesti kolme päivää ja ensimmäinen yö vietettiin kassulla ja toinen metsässä.


Kurssi oli ihan täyttä tykitystä alusta saakka! Kasarmilla käytiin siellä tarvittavia tietoja ja taitoja läpi ja jokaisen opetetun asian jälkeen se piti olla omaksuttuna ja käytössä. Oli sulkeisia, puhuttelua, tupakäyttäytymistä ja jäpittämistä (jossa selkä ei koskaan voinut olla tarpeeksi suora), aseen kasaamista ja purkamista. Metsään siirryttäessä kasattiin puolijoukkueteltat, valittiin meidän puolustusasemat ja poteron paikka, harjoiteltiin asemiin menemistä, vedettiin kelaa ja asennettiin viestiyhteydet, käytiin erilaisia rasteja läpi (KES, Apilas, käsikranaatti ja telamiina), joukkueen liikkumista maastossa jajajja.... On oikeasti ihan käsittämätöntä kuinka paljon kaikkea kurssin vetäjät sai viikonloppuun mahtumaan! Parastahan olivat kipinä- ja poterovuorot, jossa kipinämikko myös suoritti lähivartiointia ulkona (ei vain teltassa neppailua) eli 2 h sai hengailla ulkona ennenkuin pääsi nukkumaan.

Poterossa piti vahtia ympäristöä pimeännäkökiikareilla ja kyllä siinä aika hyvin alkoi ymmärtämään niitä tarinoita, joissa pieniä vihreitä miehiä näkyy vartiovuorossa syyttä (väärät hälytykset). Oli aikamoiset psykoosit päällä kun oman vuoron aikana piti antaa hälytys metsässä näkyneen ihmisen vuoksi jota ei myöhemmin sitten näkynytkään. Vasta kurssin loppupuolella selvisi, että sissikurssilla olijat oli määrätty yöllä tiedustelemaan meidän asemia ja siellä oli oikeasti porukkaa metsässä! :D


Oman sanavaraston adjektiivit eivät riitä ylistämään tätä kurssia. Se oli ohjaajien sanojen mukaan rankin koskaan järjestetty kurssi jossa oli pyritty imitoimaan varusmiespalvelusta niin hyvin kuin mahdollista (käytiin kurssilla periaatteessa melkein koko p-kausi tiivistetysti läpi). Vaikka ohjaajat lohduttelikin sillä, että intissä toiminta on nousujohteista eikä näin äkkinäisesti vaativaa, niin tuo viikonloppu oli aikamoinen herätys itselle. Ja siis hyvässä mielessä! Vaikka kaikki meistä jaksoi hyvin eikä mikään käynyt kunnon päälle, niin se tavaran määrä joka roikkui niskassa sai kyllä naaman vääntymään jo irvistyksen puolelle sunnuntaina. Sirpaleliivi, taisteluvyö täynnä kamaa, kypärä päässä ja ase kaulassa koko lauantain ja puolet sunnuntaista... yhdistettynä omiin ikijumissa oleviin niskoihin ja peukalon paksuiseen rimpulakaulaan. Siihen päälle sitten vielä reppu marssien ajaksi niin meinasi tajunta räjähtää ihan uusiin sfääreihin lopussa! Paino niskassa ja siitä johtuneet jatkuvat päänsäryt (koko kurssi mentiin buranan voimalla) saivat kyllä olon tukalaksi. Vaikka tätä ennen oli jo kolunnut Aamukamman läpi niin mikään kuvitelma tai arvailu ei ole ollut parempi kuin fyysinen kokemus siitä mitä kaikkea siellä roikkuu peräpukamana mukana.

Toinen mahtava juttu kurssilla oli tietenkin muihin samassa tilanteessa oleviin naisiin tutustuminen ja heidän kanssaan juttelu. Oli siistiä ensimmäistä kertaa kunnolla päästä jauhamaan kaikesta mahdollisesta inttiin liittyvästä niin, että muut olivat hommassa mukana ja tiesivät mistä puhutaan. Myös ohjaajien kanssa puhuttiin todella paljon ja aina kun oli pienikin tauko aikataulussa niin he rohkaisivat meitä kyselemään ja kertoivat auliisti omista kokemuksistaan palveluksessa. Myös ihan Puolustusvoimien puolelta meille pidettiin esitys varusmiespalveluksesta ja käytiin läpi p-kauden koulutusta ja sen aikataulua. Aikataulu näytti ihan koulun lukujärjestykseltä ja sisäinen nörtti oli heti kamalan iloinen. Tällaisen homman mä hahmotan hyvin!


VARUSMIEHEN PERUSTAITOJA NAISILLE

Seuraavalle kurssille osallistuin tammikuun lopussa Mikkelissä. Jo pelkästään kurssipaikalle pääseminen näytti jossain kohtaa ylitsepääsemättömältä haasteelta kun bussit olivat myöhässä ja lopulta olin itsekin ihan sekaisin aikatauluista. Samalla jännitti, sillä oma kuntohan ei ollut tehnyt muuta kuin tasaista laskua vuoden vaihteen yli reissatessa eikä paluun jälkeinen salin alotus ollut vielä kerennyt ottamaan tuulta alleen. Ajattelin, että kuolen sinne metsään lumihankeen kaikkien kamojen alle.

Kurssi oli onneksi paaaaaljon löysempi kuin edeltäjänsä mikä oli pelkästään siunaus tässä fyysisessä rappiotilassa. Erotuksena edelliseen oli myös osanottajien moninaisuus. Kun marraskuussa 60% oli jo PAM (eli palvelukseenastumismääräys) ja loput olivat menossa valintatilaisuuteen nyt huhtikuussa, ei Mikkelin kurssilla ollut itseni lisäksi kuin pari vasta hakemassa olevaa naista, kolmasosa oli alaikäisiä ja suurin osa yli 30-vuotiaita joille ei palvelus ollut enää mahdollista. Homma vedettiin siis vähän lepposammalla otteella, esimerkiksi jäpittämisiä ei tuvissa ollut, korpoa ei tarvinnut pahemmin harrastaa (korkea polviasento, kaikkien herkku), ei saatu sirpoja ollenkaan (sirpaleliivi) ja kipinämikkovuorokin meinasi vain myrskylyhtylaatikon päällä hengailua. Jes!


Mutta tässäkin oli kyllä haastetta kerrakseen eli ei kurssi mitään kassien raapimista todellakaan ollut! Lumihangessa tetsaaminen sai pienen ihmisen melkein epätoivon kyyneliin (kuinka 30 cm koskematonta lumihankea voi pysäyttää naisen kuin seinään?), puolijoukkueteltan alta samaisen lumen lapioiminen pois oli myöskin oma operaationsa ja taisteluharjoitus kolmen hengen ryhmällä (jossa käytettiin sarjatulta ajjajijjjai) lumihangessa etenemisellä sekä loukkaantuneen taistelijan evakuoimisella muistutti enemmän manaatin rantautumista kuin vikkelää sodankäyntiä.

Kurssin parasta antia oli AMPUMINEN. Ensimmäisellä kurssilla ei päästy ampumaan kuin sisätiloissa EKO-aseella eli elektronisella kiväärillä, mutta nyt (halleluiaa!) ammuttiin jopa kovilla panoksilla kouluammuntoja (tää termi on ihan jäätävä, kun tulee ihan muut kouluammunnat mieleen...). 150 metristä vedettiin kahdet 10x sarjat ja vaikka itse sanonkin, niin ammuin ihan saakelin hyvin (oon aina tiennyt, että oon synnynnäinen tappaja!). Kasassa kaikki osumat oli 7-10 pisteen välillä. Kurssinvetäjän kehut ja kehotus harkita ammunnan harrastamista oli kuin balsamia sielulle. Hell yeah!


AHMA 2016 - MAASTOTAIDOT NAISILLE

Heti seuraavana viikonloppuna oli vuorossa yhden yön talvimaastotaitokurssi Säkylässä. Kurssi oli sarjassamme rennoin kuin kumpikaan edellisistä mikä ei ollut taaskaan yhtään huono homma, sillä edellisen kurssin univelat painoi vielä hyvin päälle. Vaikka kurssin aikana pyörittiinkin inttivarustuksessa kasarmialueella, ei kurssi liittynyt niinkään inttiin vaan yleisiin selviytymistaitoihin luonnosa. Inttiin hakijoita oli eksynyt osallistujiin tasan yksi lisäkseni, mutta me voitiinkin sitten yhdessä jutella palvelukseen liittyvistä jutuista aina kun kerkesi. Kyllä hiveli muuten taas egoa kun parikin naista kysyi, että oonko syntynyt -96 vai -97 kun haen nyt armeijaan! Babyface forever.


Kurssin aikana nukuttiin puolijoukkueteltoissa jälleen ja näin kolmen kasauskerran jälkeen homma alkaa olemaan selvää pässinlihaa. Kurssilla opetettiin kompassin käyttöä ja suunnistamista, hypotermian tunnistamista ja sen hoitoa, ensiapua, laavun tekoa ja trangian käyttöä. Ja parastahan oli meidän pieni hiihtokokeilu PV:n suksilla! Näin pienen vilauksen siitä mistä näitä myös kakkosnelosiksi kutsuttujen herättämät antipatiat johtuu. Hiihtäminen oli kivaa niin kauan kuin luistoa riitti ja kun se loppui, se ei ollut kivaa ollenkaan. Kurssilla päästiin kokeilemaan taas eko-ammuntaa ja täytyy todeta, että tollasen 4 kg painavan mötin pitäminen ylhäällä vaatii allilta muutakin kuin pehmeänhyllyvää rakennetta. Varsinkin kun heikompi käsi, eli itsellä vasen, joutuu kannattelemaan aseen painoa. Lisää reeniä käsilihaksiin siis.


Kevään aikana on tulossa vielä ainakin kaksi kurssia, toinen Jyväskylässä taas varusmiestaitojen muodossa ja toinen Huittisissa ampumiskoulutuksena. Yhden päivän kurssilla pääsee ampumaan niin reserviläiskiväärillä kuin pistoolilla! Pistoolilla pääsin itseasiassa ampumaan nyt ensimmäistä kertaa naistenpäivänä Takoru:n ammuntavuorolla Tampereella ja tarkoitus olisi mennä uudestaan heti kun tentit on selätetty. Ai kenellä on lähtenyt mopo keulimaan?

On muuten jo aika jännä aatella, että tuo Jyväskylän kurssi on sitten jo valintatilaisuuden jälkeen. Silloin ehkä voi jo hyvällä säkällä tietää, että koska, mitä ja milloin! Oon muutenkin ihan liekeissä kurssista sillä mukaan lähtee eräs kaverini jonka kanssa me ollaan joskus 22-vuotiaina harmiteltu armeijan mahdotonta rankkuutta tällaisille persjalkaisille kääpiöille ja haaveiltu naisille pakollisesta Lotta-palveluksesta :---D Voi voi, vähänpä me tiedettiin...




* Kuvat napattu MPK:n eri Facebookryhmistä.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

HOT WATER BEACH



Paikka jossa ihminen voi polttaa pyllynsä istumalla lätäkössä!

Cathedral Covelta bussimme jatkoi matkaa Hot Water Beachille, joka on saanut nimensä maan alla kulkevista kuumista vesivirroista. Lasku- ja nousuveden aikaan on ihmisten mahdollista kaivella rantahietikkoa ja päästä käsiksi näihin lämpimiin vesiin. Meidän bussiporukka saapui paikalle illalla ja lapiot kainalossa käveltiin heti rannalle jotta kerettäisiin ennen vedenpinnan nousemista kokemaan tämä hassu ilmiö.


Kuten kuvista näkyy, pari muutakin tyyppiä oli paikalla. Ranta näytti siltä, että joku pienemmän asteen atomipommi olisi räjähtänyt alueella. Koitettiin siinä sitten yrittää kaivella omaa luonnonmukaista kuuma-allasta miljoonan muun olemassa olevan kuopan väliin. Laihoin tuloksin. Ihmiset olivat yllättävän omistushaluisia spoteistaan ja katselivat pahasti jos vähänkään yritti salaa rantautua toisten kaivannoille. Lopulta säälittävä koiranpennun katse teki tehtävänsä ja päästiin erään toisen Kiwiläisen kanssa saksalaisturistien kuoppaan hengailemaan.


Vesi oli ihan tajuttoman kuumaa ja erään saksalaisen tytön takapuoli taisi oikeasti palaa. Kyllä siinä piti jonkin verran suorittaa akrobaattisia liikkeitä löytääkseen juuri sopivan kohdan tulikuuman veden äärellä. Koska meno oli hektistä, ei siinä enää hetken kuopassa lillumisen jälkeen enää jaksanut sen enempää hengailla. Nähty, koettu!

Leirintäalueella ensimmäisen illan teemana oli tietenkin jäätävä ryyppääminen ja älämölö, jonka itse smoothisti skippasin sammumalla klo 22 aikaan aikaeroväsymykseen. Sen sijaan heräsin aamulla aikaisin ja kipitin takaisin rantaan ihastelemaan auringonnousua. Lähtö seuraavaan kohteeseen oli jo klo 8, joten aamulla ei kerennyt muuta kuin pakkaamaan nopeasti kamansa ja iskemään vähän aamupalaa huuleen ennenkuin pääsi nuokkumaan takaisin bussiin.


Ensimmäiset fiilikset yksin (yhdessä) matkustamisesta olivat vielä tähän aikaan aika ristiriitaiset ja jännittävät. Toisaalta oli niin väsynyt, että oli pakko olla omassa rauhassa ja oikeasti nukkua, mutta silti sitä hermoili sen suhteen että löytääkö omanhenkistä porukkaa bussista. Tällaisena ylianalysointia harrastavana stressaajana sitä välillä seurasi ihmisten toimintaa kuin luontodokumenttia pohdiskellen omaa funktiota kaiken keskellä. Hah, ihan kuin ensimmäinen päivä koulussa, kauhea paniikki! :P