sunnuntai 29. toukokuuta 2016

AMPUMINEN ON PARASTA MITÄ VOI TEHDÄ HOUSUT JALASSA



14.5 oli aika jälleen pakata reppuun lämmintä vaatetta mukaan ja suunnata kohti Huittista: vuorossa oli kauan odotettu MPK:n naisten ase- ja ampumiskurssi 1. Aah, aseita, maalitauluja ja tiukkaa keskittymistä! Sää oli mukavan sateinen ja kolea, mutta sehän ei menoa haitannut. Toi vaan lisää fiilistä pian alkavaan palvelukseen. Kurssilla oli monta tuttua naisten talvimaastotaidot-kurssilta Säkylästä ja erityisesti toisen tulevan varusmiesnaisen kanssa tuli kyllä louskutettuja leukoja koko päivän ajan, aivan kuten Säkylässäkin, heh.


Aamupäivä meni teorian parissa kun käytiin läpi lainsäädäntöä; kuinka hankkimislupa haetaan, kuinka se myöhemmin muutetaan hallussapitoluvaksi, miten lupa voi raueta, saako ampuma-asetta lainata ja kuinka asetta säilytetään oikein. Iltapäivällä meidät taas jaettiin kolmeen ryhmään jotka kiersi kolme ammuntarastia eri tahtiin. Meillä oli ensimmäisenä vuorossa reserviläiskiväärillä ampumista jossa viiden kohdistuslaukauksen jälkeen ammuttiin 10 laukauksen kilpasarja 100 metristä. Itse onnistuin ampumaan ihan ok, mutta tulos ei ollut kyllä mikään maata mullistava, ei tullut edes yhtään kymppiä sarjaa ampuessa. Tulokseksi tuli 80/100. Paras tulos kiväärissä oli 87/100!

Seuraavaksi meillä oli pistooliammuntaa .22 kaliiperisella 25 metristä. Ylitin jopa itseni ja ammuin kurssin toiseksi parhaimmat pisteet eli 86! Yllättävää kuinka raskasta ampuminen on, sillä jo tässä kohtaa alkoi hieman väsähtää keskittymisestä. Itsellä on vielä niin, että vasen silmä on vaan yksinkertaisesti pakko sulkea ammuttaessa ja tämä kyllä lisäsi ihan jäätävää painetta silmiin. Mutta kyllä sitä vaan silti onnistui ampumaan vikassa sarjassa 10,10,10,9 ja 7. Lopuksi saatiin kokeilla 9mm pistoolilla ampumista viiden laukauksen verran ja hyvä ettei perseelle lentänyt aseen potkaistaessa, oli mukana vähän enemmän voimaa kuin tuossa .22:ssa. Jos sitä joskus jonkun aseen hankkisi niin se olisi kyllä tuo ysimillinen... kjäh kjäh.


Viimeisenä rastina meillä oli EKO-ase ammuntaa 8 metristä niin kiväärillä kuin pistoolilla. Kovien ammuntojen jälkeen elektronisesta ampumisesta ei oikein enää pystynyt niin kovin innostumaan, mutta kyllä sitä muutaman sarjan jaksoi ampua, varsinkin kun nyt sai vuorostaan ampua seisoen ja kokeiltiin myös polviammuntaa. On se vaan aika jäätävän raskasta pidellä vasurilla kivääriä vakaana ja korpo:ssakin kyllä keho joutuu tekemään ihan eri lailla työtä kuin maaten jossa aseen voi tukea lippaasta maahan. 

Kello 16 kaikki rastit oli käyty läpi ja kurssipalautteen jälkeen oli aika hipsiä takaisin Tampereelle. Tämä kurssi kyllä taas nostatti innostusta ampumiseen aivan uusiin lukemiin ja oikein harmittaa, ettei ampumista enää kerkiä kokeilemaan siviilissä ennen palvelusta. Olisi niin paljon haluja yrittää kohentaa omaa tekniikkaa ja näin parantaa tuloksiaan. No, mutta kuten viisaat sanoo: kyllä sitä pääsee ampumaan sielunsa kyllyydestä sitten intissä. Jatkokurssi on tulossa syksyllä, mutta palveluksen vuoksi se nyt taitaa jäädä sivu suun. Mitä nyt hetken aikaa pohdittiin toisen tulevan varusveijarin kanssa, että jos lomat sattuu kyseiselle viikonlopulle niin kyllähän sitä toisaalta voisi... Mut mä veikkaan, että todellisuudessa lomat menee tiukassa vaaka-asennossa lampaita laskien.

Ja hei, STJ 36!




* Kuvat napannut: Hanna-Maija Raitio/MPK

perjantai 27. toukokuuta 2016

TONGARIRO ALPINE CROSSING



Vaikka viimeinen pakollinen tentti oli jo viime viikolla niin eihän nörtti huonoista tavoistaan eroon pääse ja tässä kohtaa onkin kamala tohina päällä kun muutaman työpäivän lisäksi oon tykittänyt valtio-oppia kaaliin. Tavoitteena tenttiä 3 op kokonaisuus kesäkuun alussa ja sen jälkeen ehkä vielä kv-politiikan johdantokurssi 5 op... Joo o! Mutta jos nyt taas vähän yrittäisi nipistää aikaa myös blogille ja sen myötä jatkaa Uuden-Seelannin juttuja, tällä kertaa Mount Doomille vaeltamisen parissa!



Lake Taupolla yksi ihan must jutuista oli mennä noin 20 km vaellukselle nimeltä Tongariro Alpine Crossing, jonka aikana joko kävellään ohi tai halutessaan kiivetään Taru Sormusten Herrasta - leffoista tutulle Mount Doomille. Matkaa vaellukselle oli varattuna noin 7 tuntia ja vuorelle kiipeäminen olisi lisännyt matka-aikaa neljällä tunnilla. Me päätettiin vain kävellä vuoren ohi, jo tuo 20 km tuntui tuossa läskipulla-moodissa aikamoiselta suoritukselta vaikka loppujen lopuksi se menikin todella kivuttomasti.



Bussi hostellin edestä lähti jo klo 5 aamulla sillä matkaa vaellusreitin alkupäähän oli yli tunti Tauposta. Ilma oli mukavan rapsakka (lue: päällä oli melkeinpä koko rinkan sisältö), mutta silti aurinkoinen. Kuultiin hostellilla, että ennen meidän retkipäivää vaellusreitti oli ollut lumen takia suljettuna muutaman päivän. Aikamoinen tuuri taas matkassa sillä tiukan aikataulun vuoksi monella meidän Kiwibussilaisella oli tasan tämä yksi päivä aikaa tehdä vaellus ennen seuraavaan kaupunkiin siirtymistä.







Täytyy kyllä sanoa, että varsinkin alkupuolella reitti kyllä otti koville, sillä ylöspäin kiipeäminen jäätävässä tuulessa pienen pientä jyrkkää polkua pitkin söi miestä. Tippa linssissä muisteli Samin ja Frodon äherrystä Mount Doomille ja tunsi aivan uudenlaista sympatiaa pieniä hobitteja kohtaan. Sitä itsekin melkein eteni nelinkontin kun muuten tuulenpuuska olisi varmasti napannut mukaansa. Mutta kyllä se äherrys oli kaiken vaivan arvoinen, kun kiipeilyt oli suoritettu avautui eteen upeita maisemia ja matkan jatkuessa saavuttiin Emerald lakes:lle.






Kyseiset järvet sisälsivät jotain rikkipitoista shaibelia, joten niissä ei saanut uiskennella ja haju oli taas tuttu ja turvallinen mätä kananmuna. Emeraldijärvien lähellä oli myös Sininen järvi, mutta eihän se enää ollut niin jännä noiden kolmen jälkeen. Järvien jälkeen alkoi pikkuhiljaa tie viemään alaspäin ja kiipeäminen vaihtui leppoisaksi kävelyksi auringon paisteessa. Myös kasvillisuus muuttui matkan edetessä ja lopussa ennen parkkipaikoille saapumista käveltiin jo viidakon keskellä aika trooppisissa tunnelmissa. Aikaa meillä meni ylitykseen noin 6 tuntia joten bussia odotellessa kerkesi vetäseen vielä pienet päikkärit. Ne tuli tarpeeseen sillä Taupossa odotteli kauan mehusteltu tandemhyppy!

Kävelyreitti on turisteille ilmainen, mutta meillä bussikuljetus reitille ja sieltä haku takaisin Taupoon kustansi 65 $ NZ eli ruhtinaalliset 39 euroa.












sunnuntai 15. toukokuuta 2016

MARSMARS - INTTIKUNTOON KOLMESSA KUUKAUDESSA



Kirjoitin helmikuun alussa omasta tavoitteesta seurata Puolustusvoimien MarMars- ohjelmaa oman kunnon kohottamiseen. Kolme kuukautta päättyi huhtikuun lopussa ja tuolloin tuli sopivasti tehtyä palveluksen alussa tehtävät kuntotestit sekä Cooper. Nyt olisi aika hieman analysoida tuota mennyttä reenikautta ja pohtia, jäikö siitä itselleen mitään niin sanotusti käteen -  muutakin kuin tutisevat pulkannarut siis.

Lähtötilanteesta sen verran (tarkemmin voi horinoita lukea yllä linkatusta kirjotuksesta), että tein nämä puolustusvoimien kuntotestit elokuussa 2015 kun pohdin hakeutumista palvelukseen ja halusin tietää paljonko hommaa olisi tiedossa tulevalle vuodelle. Takana oli puoli vuotta thainyrkkeilyä joka tuossa kohtaa oli jo jäänyt alkavan opinnäytetyöpsykoosin vuoksi pois ja epämääräinen määrä säälittäviä juoksuyrityksiä, eli ihan nollasta ei lähdetty liikkeelle, mutta ei kovin korkealtakaan. Noista tuloksista kunto kylläkin vielä laski vuoden loppuun mennessä kun ainoa liikuntamuoto oli perslihasjumppa koneen äärellä.

KUNTOTESTI ELOKUU 2015

1. Vauhditon pituushyppy 133 cm
2. Etunoja punnerrus 20 kpl
3. Istumaannousut 36 kpl
4. Cooper 2250 m

Ja näistä saadut pisteet ja niiden keskiarvo (parhaana arvosanana 5) olisi siis tämän näköinen:

1. 1,2
2. 2
3. 4
4. 1,5

KA = 2,18

Eli mieltä kohottavaa luettavaa kertakaikkiaan (lue: ranteet auki)!
Jos joku lähtee tutkimaan merkattuja liikuntasuorituksia niin huomaa aika nopeasti, että niissä on menty aika sellasella fiilispohjalla eikä sieltä kamalasti muuta säännöllisyyttä ole nähtävissä kuin tietty se, että liikuttu kyllä on. Muokkasin marsmars-ohjelman antamia liikuntasuorituksia sen mukaan mitä oikeasti tein, joten siitä tuo lopussa ansaittu peräti 25% onnistuminen ohjelman suorituksessa, vautsi vau! :P Esimerkiksi se oma "kuntosali"-harjoittelu eli pumppi on saattanut jäädä viikolla kokonaan pois vaikka tavoite oli käydä 2 kertaa viikossa. New Yorkin ja Irlannin matkat myös sekoitti omia reenailuja, mutta onneksi matkoilla tuli edes käveltyä ihan saakelisti. Olen myös merkannut harvat työvuoroni mukaan liikunnaksi sillä työ fyysisyydessään kyllä vastaa jumppaa aika hyvin. Toisaalta ottaa pannuun, että miten voi näin hienot suunnitelmat sitten todellisuudessa näyttää tältä ja kuinka ihmisellä jolla ei ole oikein mitään aikatauluja elämässä onkin yhtäkkiä niin kiire ettei sinne salille kerkiäkään? Onneksi omista uusista kuntotestin tuloksista voi kuitenkin nähdä edistymistä, muutenhan olisin varmaan vetänyt itseni jojon jatkoksi.

Otin maaliskuun lopussa viikkoaikatauluuni myös monen muunkin mainitseman 100 pushups-ohjelman kun alkoi käydä selväksi, että skippailemalla pumppi voisin tietty silti ylläpitää kestävyyttä, mutta sitä voimaa ei oikeasti olisi tulossa yhtään mistään. Ohjelma on oikeasti auttanut, eli jos punnerrukset ei meinaa sujua, kannattaa vilkaista sitä ja ottaa käyttöön. Nyt sen suhteen on tultu pisteeseen missä homma alkaa ottaa vähän takapakkia (pitäisi kyetä vetämään jo yli 30 punnerrusta sarjoissa), joten pitää vähän miettiä mitä sen suhteen tekee, jääkö esimerkiksi junnaamaan loppuajaksi tekemään samoja sarjoja ja ylläpitämään nykyistä maksimimäärää vai mitä hä. 



Ja mitkä ne nykyiset kuntotestin tulokset sitten ovat? (Suluissa elokuun tulokset)

KUNTOTESTI HUHTIKUU 2016

1. Vauhditon pituushyppy 155 cm (133)
2. Etunoja punnerrus 30 kpl (20)
3. Istumaannousut 43 kpl (36)
4. Cooper 2680 m  (2250)

Ja näistä saadut pisteet ja niiden keskiarvo (parhaana arvosanana 5) olisi siis tämän näköinen:

1. 2,25 (1,2)
2. 4,5 (2)
3. 5 (4)
4. 4 (1,5)

KA =  3,04 (2,18)



Että ei tässä ihan metsään olla menty! Varsinkin Cooperin suhteen meinasin silmät pudota päästä sillä en olisi ikimaailmassa kuvitellut pystyväni vetämään "näin helposti" yli 2500 m. Nyt jos saisi reenit vaan jatkumaan normaalisti niin ehkä tämänkin parantaminen on mahdollista sillä vaikka keuhkot oli aikamoisella koetuksella juoksun aikana, eniten hommaa hidasti lopussa älytön kylkikipu. Mutta jo nyt oman juoksun keskinopeudeksi tullut 13,4 km/h oli jotain ihan tajutonta, sillä normilenkeillä vauhti on keskimäärin 9 km/h.

Vauhditon pituushyppy on selkeästi oma murheenkryynini jonka kanssa pitää tämä loppuaika painia sillä syö liikaa ihmistä, että muuten niin kaunista sarjaa painaa alas yksi suoritus. Nuuskin taas läpi koko netin etsiessäni tietoa kuinka tätä tulosta on mahdollista parantaa ja nyt viikko-ohjelmaan on lisätty plyometristä reeniä jossa hinkutetaan lisää voimaa reisiin ja sitten pitäisi ihan vain mennä hyppimään ulos ja sillä lailla saada hiottua tekniikka myös kohdilleen. Ei hajuakaan kuinka paljon tulosta on realistisesti mahdollista parantaa vielä tässä 1,5 kk aikana, mutta jos tuloksen saisi edes 1,70 metriksi jolloin irtoasi numeroksi 3 = hyvä. Sekin olisi jo jotain ja kyseessä ei olisi kuin 15 cm parannus.

Joku nyt varmasti saattaa miettiä, että meneekö tää mun ylianalysointi ja yrittäminen jo vähän yli ja onko kyseisillä tuloksilla lopulta niin hirveästi väliä. Mutta tällaisena stressaaja/kontrollifriikkinä omaa oloa ja mielentyyneyttä parantaa hyvä valmistautuminen. Lisäksi itsellä on vähän sellainen mentaliteetti, että jos asiaa ei tee kunnolla niin miksi tehdä ollenkaan, jos on mahdollisuus valmistautua niin miksen valmistautuisi? Enkä kestäisi sitä henkistä tuskaa ja itseni soimausta josta kärsisin palveluksessa kun ei kunto riittäisi  ja samalla miettisin että olishan sitä voinut tehdä jotain etukäteen. No ei se varmasti nytkään riitä ja tulen tästä hajoamisesta kuitenkin kärsimään, mutta ainakin on tehnyt kaikkensa tai melkein kaikkensa asian eteen jo etukäteen. Ja kyllä nämä tulokset osaltaan myös saattavat vaikuttaa omaan sijoituspaikkaan p-kauden jälkeen ja jos omalla työllä on mahdollista saada edes millin etumatka muihin ja parantaa mahdollisuuksiaan laajempaan valikoimaan niin totta hitossa mä sen teen. Ollaan tässä kuitenkin sen verran itsekkäitä.

PS. STJ 50!

torstai 12. toukokuuta 2016

MAORIEN JÄLJILLÄ - TAMAKI VILLAGE JA TE PUIA


Takaisin Uuteen-Seelantiin (vaikka nää koulujutut oiskin niin mielenkiintoisia köh köh)!

Rotoruan lähellä sijaitsi Hobittikylän lisäksi myös Tamaki Maori-kylä jonne me siirryimme viettämään iltaa ja yötä. On varmaankin sanomattakin selvää, että paikka oli aikamoinen turistikohde, mutta siitä huolimatta oli mukavaa sukeltaa vähän syvemmälle maorien kulttuuriin, edes tällä tavalla. Saavuttuamme paikalle meille oli järjestetty lounas ja tervetuloseremonia, jossa kylän päällikkö toivotti meidät tervetulleeksi maorien kielellä puheen ja laulun muodossa. Meidän piti valita joukon johtaja etukäteen ja hänen kontolle jäi puheen ja laulun esittäminen maoreille meidän puolesta. On vaikeaa kuvailla heidän ilmeitään kun johtajamme Michael lähti laulamaan Nicki Minajin Anacondaa :----D Didn´t see that coming!

Jouduimme Saimme myös opetella maorien kielellä laulettavan laulun johon kuului myös pientä tanssin tynkää ja kuultiin, että esitetään kyseinen kipale sitten illalla suurelle yleisölle kun lisää turisteja saapuu katsomaan maorien esitystä. Oh boys...


Loppuilta ennen suurta spektaakkelia kului paikkaan tutustuessa. Vietiin kamamme perinteiseen tyyliin rakennettuun maoritaloon jossa yövyimme kaikki samassa tilassa ja sen jälkeen meille oli järkätty kaikenlaista puuhaa. Kylään saapumisesta lähtien oli satanut (ensimmäinen kerta N-Z reissun aikana) eikä sade hellittänyt koko iltana. Tämän vuoksi suurin osa Maorien ohjelmasta pidettiin sisätiloissa eikä kylässä kierrellen. Kun iltaohjelman vuoro tuli, paikalle saapui hirvee lössi muita turisteja Kiwibussin ulkopuolelta. Näimme Haka-tanssia ja monia muita laulu- ja tanssiesityksiä sekä tutustuttiin hangiin, perinteiseen maorien tyyliin valmistaa ruokaa kuumentamalla sitä pitkään kuopassa kuumien kivien päällä. Illan kruunasi buffet-illallinen jonka aikana me pidettiin meidän upea lauluesityksemme. Kun muut turret lähtivät ruokailun jälkeen pois, Kiwibussin väkeä odotti vielä ilta kera ulkoporeammeiden ja yksityisbaarin. Oli aika ihanaa lillua kuumassa ammeessa ulkona sateen ropistessa päähän ja uni kyllä tuli aika nopeasti silmään kun sänkyyn asti pääsi röhkimään. TÄÄLTÄ on mahdollista nähdä videomateriaalia Tamakikylän vierailusta. Kuvattu jonkun muun porukan toimesta, mutta meidän iltamme oli hyvinkin samanlainen.





Seuraavana aamuna ennen Rotoruasta poistumista osa meistä lähti vielä käymään Te Puiassa, jossa sijaitsi maorien taide- ja käsityöinstituutti, geothermal (maalämpö) alue kuumine lähteineen sekä kiwiaitaus. Saatiin taas privakierros alueella, tutustuttiin käsityökouluun (eli tsiikailtiin noita maorimiehiä haha), päästiin syömään kuumassa lähteessä keitettyä kananmunaa (sopivasti kun koko paikka haisi pilaantuneelle kananmunalle, oh the irony!) ja näimme myös kiwi-linnun mikä ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys Uudessa-Seelannissa! Tämä kyseinenkin epeli vain viuhahti omassa terraariossaan nopeasti ohitse perskarvat heiluen. Kuumat lähteet olivat kyllä tosi siistejä ulkoavaruus/vieras planeetta viboineen ja päästiin näkemään kun geyserit sylki vettä korkealle yläilmoihin.

Iltaohjelma ja yöpyminen Tamaki kylässä 230 NZ$ (sisältyi itsellä Kiwibussin yöpymispakettiin) 137,50 €
Te Puia 32 NZ$  19 €