sunnuntai 25. syyskuuta 2016

AUK1 PUOLESSA VÄLISSÄ!


Vaikka niin naiivina luulin, kokeista ei olla vieläkään päästy. Sunnuntaina oli salapistokokeet tiedustelun jutuista ja vain kaksi henkilöä läpäisi kokeen (omat pisteet oli aika surkeat) ja heti maanantaina oli koe josta piti saada 100% oikein (läpi meni). Loppuviikosta piti olla myös kolmas kirjallinen koe, mutta sitä ei sitten ikinä pidettykään. Onneksi oli kuitenkin keksitty pitää suunnistuskoe perjantaiaamuna (se oli pakko ottaa iisimmin ja tyytyä ei niin hyvään aikaan).   Ja ensi viikolla meillä on luvassa... no kokeita tietenkin! Aikataulusta löytyy sulkeiskoe, kouluttamistaitokoe sekä koulutushaarakoe joka ei meillä ole sen enempää tai vähempää kuin itse havumarssi. Voin kertoa, kokeita tursuaa jo sieraimista pihalle ja oon aika happy kun kaikki on rutistettu pois. 

Mun on pakko myöntää, että tämän jatkuva koetykitys on väsyttänyt vähän liikaa. Koko edellinen viikko meni jäätävän huonoilla unilla (heräilin pitkin öitä ja heräsin aamuisin aina joskus klo 4 aikoihin saamatta enää kunnolla unta). Keskiviikkona pidetty urheilupäivä ärsytti polven uudestaan (niin että jo pelkkä kävely tuntui pahalta) ja perjantaina alkoi jo ilmaantua flunssan oireita joita oon nyt lomilla yrittänyt lepuutella vain makaamalla neljän seinän sisällä sohvalla. Luulen, että ensi viikon perjantaina on sellainen fiilis että voisi vain ryömiä jonnekin luolaan kuolemaan.


Seuraava viikko tulee olemaan varmaan palveluksen rankin niin henkisesti kuin fyysisesti. Vähän kyl jännittää kuinka taistelukääpiön käy. Alustavat valmistautumiset ja varustautumiset on tehty vimpan päälle joten yritystä suoriutua kaikesta ei ainakaan puutu. 

Oppilas on kuulemma metsän nopein eläin.






sunnuntai 18. syyskuuta 2016

ASIOITA JOITA KAIPAA SIVIILISTÄ

Tässä kun tiukasti istutaan kasarmin porttien sisäpuolella vaikka kalenteri näyttää viikonloppua on hyvä hetki hieman makustella sillä, mitä kaikkea kivaa kaipaakaan siviilielämän puolelta. Yllättäen ne kaipauksen aiheet ovat sellaisia pieniä arkielämän juttuja joihin kaikkiin kulminoituu ajatus aikatauluttomuudesta ja vapaudesta valita. Sillä jos jostain, niin aikatauluongelmista ei täällä palveluksessa tarvitse stressata. Puuhaa on kehitelty vähintään 12 tunniksi/päivä ja joskus jopa rapiat päälle. Vaikka sitä onkin tullut tänne vapaaehtoisena ja yli-innokkaana taistelukääpiönä niin kyllä sitä kuitenkin ihan tavallinen kuolevainen on siinä mielessä, että välillä laiskottaa ja olisi kiva tehdä jotain ihan muuta. Ihminen kun on siitä hauska eläin, että mitä tahansa se tekeekään ja kuinka kivaa se tekeminen onkaan niin silti sitä välillä löytää itsensä haikailemasta jonkun muun asian perään. Onneksi nämä jutut on sellaisia, että ilman niitä pärjää kuitenkin ja jokaista voi kyllä soveltuvin osin harrastaa myös palveluksessa, joko ilta-vapailla tai lomilla.

1. JUMPPAILU EASYFITILLÄ

Tämä on ehkä hämärin haikailun kohde mitä itselle on tullut palveluksessa ja tämä oli myös ensimmäinen juttu mitä selkeästi alkoi ikävöidä. Aloitin Easyfitillä käymisen vain ja ainoastaan intin vuoksi. Aikoessani lopettaa jäsenyyden ennen palveluksen alkua, kysyttiin sieltä, ettenkö ennemmin vain jättäisi jäsenyyttä jäähylle tietyksi aikaa. Miksi hitossa?! sanoivat aivoni sillä ensimmäinen ajatus oli, että eihän mun intin jälkeen enää tarvitse reenata. Hah hah, kerran possu, aina possu! Lopulta päättelin, että kyllähän sitä nyt voisi jatkaa näitä terveitä elämäntapoja myös myöhemminkin ja tällä hetkellä jäsenyys on katki 12.6.2017 saakka jonka jälkeen pääsee taas vähän pumppaileen.

Vaikka reeneihin meno oli välillä niiiiiiiiiiiiin tuskan takana kun olisi ennemmin halunnut jäädä makoilemaan sohvalle niin  nyt jälkikäteen se rutiininomainen 20 min kävely salille/jumppa/ruokakauppa/kävely kotiin-combo on hankkinut suunnattomat hopeiset pilvireunukset ja muistot niistä hikisistä pumppitunneista hehkuvat kultaisessa sävyssään. Siellä aina tiesi tehneensä täysillä kaiken ja vähän päälle kun ohjaaja tuli karjumaan viereen, että jaksaa jaksaa!


2. JUOKSULENKIT

Myös seuraava aihe koskee liikuntaa. Hämmentävää jopa itselle. Juoksemistahan tulee nyt harrastettua AUKissa melkein joka aamu ja lenkille voisi mennä myös vapaa-ajalla, mutta juokseminen täällä ei ole sellaista laukkaan keskelle villiä luontoa - hekumaa vaan ennemminkin ai ai sattuu, oi voi kipua - piinaa joka alkaa ja päättyy aivan liian usein ilman venyttelyjä ja jonka jälkeen tuntuu, että jalat katkeaa kahtia. Kaipaan sitä, että on mahdollista todeta mihin kellonaikaan hyvänsä, että nyt on lenkin aika. Ja sitten vain mennä suoraan juoksemaan metsään joka alkaa takapihalta. Sitten sitä voi mennä oman fiiliksen mukaan, joko lujaa tai tosi hitaasti, vetää intervalleja tai vain pitkää peruskestävyyslenkkiä. Valita tämä polku tai tuo polku, poiketa nopeasti kaupassa (hakemassa jäätelöä heh) tai juosta porukoille kylään.

Sitä yleisesti myös kaipaa enemmän luonnossa olemista mikä sinänsä on hauskaa koska kuvittelin, että armeijassa puoliksi asutaan metsässä. No ei asuta! Ootan jo innolla meidän viikon päästä alkavaa ensimmäistä AUK-maastoharjoitusta ja sitä, että pääsee telttaan nukkumaan. Saa muutenkin vähän raitista ilmaa ja aivot tuulettuu (ja tämän jälkeen voinkin sitten valittaa tänne kuinka metsässä oli kylmää ja ankeeta).



3. OMAN RUOAN VALMISTUS

En ole ikinä pitänyt itseäni minään vaativana ruokailijana sillä sisään uppoaa mikä tahansa deep fried shit - sapuska kebabeista mäkkäriin. Mutta armeijan laitosruokaa syödessä tulee kyllä välillä ikävä omia pöperöitä ja safkan monipuolisuutta. Täällä tuore hedelmä on luksusta ja salaatista (oikea salaatti missä on muitakin aineksia kuin kaalisilppua) saa vain haaveilla. Juusto on vain leivän päälle iskettävä Edam-siivu (voi fetaa, mozzarellaa, halloumia ja manchegoa!) ja porkkana täyteaine joka nähtävästi sopii myös jauhelihakastikkeeseen. Ei ole mansikkabanaanismoothieta täällä tarjolla, ei.

Sinänsä mieliteko tehdä omaa ruokaa on huvittava, sillä normiarjessa kun sitä saa painaa kolme ateriaa päivässä niin ei haluaisi muuta kuin että joku muu valmistaisi ruoat omasta puolesta. Välillä on myös kausia kun ne hyväksi havaitut reseptit joita vääntää vaihtelevalla kierrolla lautaselleen tökkii niin pahasti, että löytää itsensä syömästä sipsejä päivälliseksi jo kolmatta päivää putkeen. Tästä huolimatta itsetehtyä ruokaa tulee ikävöityä, niitä omia tuttuja makuja ja selkeitä koostumuksia. Ja riisikeittimellä, tuolla aasialaisten lahjalla makumaailmalle, tehtyä riisiä, ah! Nyt kun saapuu lomille ja jääkaapissa tuijottaa vain valo ja ketsuppipurkki takaisin, ei oikein raaski jo pelkästään rajoittuneen likviditeetin vuoksi askarrella mitään moniaineksista ruokaa viikonlopuksi. Kaikki ostettava olisi hyvä syödä sen kahden päivän aikana ja tämän vuoksi sitä jotenkin kummasti vain päätyy hakemaan kebua lähikikkarilta...



4. PÄIVÄUNET

Asia, joka ihan siviilielämässäkin oli täyttä luksusta: päikkärit. Silloin kun on aikaa ottaa keskellä päivää pienet päikyt, tietää että elämässä asiat on jo aika mahtavasti. P-kauden alussa ei ollut puhettakaan päiväunista ja AUK mennään tietenkin samoilla linjoilla. Sellainen edes 20 minuutin tauko jossa voi mennä pitkäkseen ja laittaa silmät kiinni tekee jo ihmeitä. Samalla siinä vähän nollailisi kaikkea huminaa ja ihmishyörinää mikä täällä palveluksessa on aika nonstoppia kun asuu 10-12 henkilön kanssa samassa huoneessa. Lomilla oon joka päivä ottanut pienet torkut, ihan vain because I can.



5. LUKEMINEN

Päiväunien ohella toinen luksusasia mihin on ihanaa "tuhlata" aikaa on lukeminen. Sellainen intensiivinen, monta tuntia kattava sohvan nurkkaan uppoaminen ja toisissa maailmoissa seikkaileminen on luonnollisesti mahdotonta nykyään. Myös lomilla, sillä silloin vapaa-aika nousee niin arvoon arvaamattomaan ettei sitä kykene irroittamaan kokonaista päivää vain yhden asian tekemiselle. Päikkäreitten ohella myös lukeminen on hyvä keino nollata päivän tapahtumia ja lepuuttaa aivoja jossakin vähän kevyemmässä (ellei satu ottamaan kassulle mukaan kirjaa 1900-luvun moraalifilosofiasta kuten allekirjottanut teki alussa. Ei ollut voittajan valinta, voin kertoa).

Itsellä on tälle vuodelle asetettuna tavoitteeksi lukea 50 kirjaa Goodreadsissa  ja tällä hetkellä mennään luvussa 34, mikä ei sinänsä ole huono ollenkaan, mutta aikataulullisesti nyt ollaan jo yhden kirjan verran jäljessä. Pitää valita ohkasia kirjoja loppuvuodeksi luettavaksi, heh.




Ja kuten sanonta kuuluu: hullulla on halvat huvit, idiootilla ilmaiset. Ei ole isoja juttuja nämä, mutta ne on juuri niitä omassa elämässä tärkeitä pieniä asioita. Jos jotain armeija on kerennyt opettamaan tässä lyhyessä ajassa niin arvostamaan omaa vapaa-aikaa ihan uudella tavalla. Se on kuulkaas taianomainen hetki kun pääsee kotiin perjantai-iltana ja voi istahtaa sohvalle, kiskoa viltin päälle ja syödä sipsejä. Ah!

lauantai 10. syyskuuta 2016

KAKSI VIIKKOA ALIUPSEERIKURSSIA

Kusiraita is the new black!

Lomille, MARS!
Tai kuten meillä päin sanotaan:
Syökää, juokaa, naikaa!


Nyt olisi otsikon mukaisesti kaksi viikkoa au-kurssia takana. Siinä mielessä näiden viikkojen kuluminen on merkittävää, että meillä koulutus painottui hyvin vahvasti (eli aika lailla 100%) pelkkään teoriaan nyt alussa. Voin käsi sydämellä todeta, etten ole koko elämäni aikana opiskellut näin intensiivisesti kuin nyt, armeijassa. Voisi melkein yrittää heittää vitsiä siitä kuinka kuvittelin meneväni paikkaan jossa musta tehdään Rambo, mutta löysinkin itseni superkoulusta jossa aasialaisella mentaliteetilla hakataan tarvittava tieto päähän ympärivuorokautisella pänttäämisellä. Nää tyypithän kuolee nauruun kun ne intin jälkeen menee yliopistoon. Siellä ei tarvitse kuin vetää haalarit päälle ja avata kaljatölkki.

Teoria tietenkin jatkuu läpi AUK:in, mutta ensi viikolla meille tulee rinnalle jo käytännön koulutusta ja vaaka kallistuu enemmän tekemisen puolelle. Teoriaopetus sitten hieman tauottaa sykkimistä ja on muutenkin hieman paremmin sulateltavassa muodossa. Ai että, kyllä aivot kiittää kun ei niidenkään tarvitse käydä ylikierroksilla koko aikaa. On meinaan todella raskasta ensin istua 8 h oppitunneilla tehden muistiinpanoja ja yrittäen sisäistää kaikki opetettu ja tämän jälkeen vielä vapaa-ajalla yrittää kerrata kaikkea läpikäytyä.

Nyt on jo neljä eri koetta tehty ja eilen meillä oli myös johtajatehtävärata. Kokeissa meillä on läpipääsyvaatimuksena 75% oikein (jos vertaa korkeakoulujen 50 % = 1 eli läpi). Ei sillä etteikö sitä ilman tuota rajaa muutenkin yrittäisi saada mahdollisimman hyvää numeroa (olenhan hikari), mutta kyllä tuo mukavasti nostattaa painetta vielä pykälän verran lisää.  Kuitenkin koulumaailmasta on tuttu sellainen tilanne, että kaikessa ei voi onnistua aina ja välillä se numero 2 on jo juhlan arvoinen saavutus. Täällä ei tuollaiseen ole varaa. Täältä meinaan voi oikeasti lentää pihalle. Sekin fakta mukavasti motivoi ilmoittautumaan lukuvapaille ennen kokeita ja tihrustamaan muistiinpanoja silmät ristissä kun muu komppania jo vetelee sikeitä. Ei tarvitse haikailla syksyn mittaan yliopistoelämää kun täällä päntätään miljoona kertaa tiiviimmin!

AUK:in johtavatehtävärata taasen koostui neljästä eri rastista jotka olivat kaikki kirjallisia. Luonnollisesti jokaiselle rastille oli jäätävä jono ja kun rastin suoritukseen meni alle 5 min niin loppuaika (suorittamiseen oli varattu melkein 3,5 h) menikin mukavasti jonottamisessa. Pääsin viimeiselle rastille 2 min ennen radan päättymistä ja siinä kohtaa oma keskittymiskyky oli taantunut jo kastemadon tasolle. Siltä rastilta ei ole kyllä odotettavissa loistavia pisteitä, heh. Pisteitä emme vielä nähneet, mutta alikersantti antoi sellaista palautetta, että meidän komppania sai kehuja ja suurimmalle osalle tuli hyvät pisteet. Toivottavasti itse nyt sai edes kohtuu hyvät tulokset vaikka kaikista muista arvosteltavista suorituksista poiketen tähän ei nyt jotenkin osannut paneutua koko intensiteetillä sillä heti radan perään meillä oli teorian loppukokeet.

Nyt vietän ja nautin sydämeni kyllyydestä näistä kolmesta lomapäivästä sillä tässä menee meidän linjan eka ja vika HL tämän vuoden puolella. Loppuja pääsee poltteleen sitten j-kaudella. Näitä vapaita seuraakin sitten kahden viikon kinkku joka kohtuuden nimissä onkin sitten myös meidän vika gines tän vuoden puolella. Siitä eteenpäin palvelus jatkuu jouluun saakka tasaisella 5 päivää palveluksessa/ 2 päivää lomilla-kaavalla, joka on kaikessa suklaisuudessaan aika helvetin jepa. En valita ollenkaan!

Oppilaan tärkeimmät varusteet: limu ja suklaa.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

VAELLUSMARSSI - P-KAUDEN VIIMEINEN KOITOS


Valan jälkeen oli enää viimeinen viikko alokaskaudesta jäljellä. Jottei se olisi ollut ihan pelkkää neppailua, meillä oli vuorossa heti maanantaina vaellusmarssi, joka oli samalla meidän tupamarssi. Edellisellä viikolla oli panssari-ilmatorjunta vetässyt samaisen marssin yöllä ja katsellessa naisalikkien pakkausoperaatiota marssia varten (pikkurepun ulkopuolella roikkui samanlainen määrä tavaraa kuin mitä reppuun oli jo pakattu) alkoi omat perskarvat hieman tutisemaan. Viikonloppu menikin jumppaohjeita metsästämällä tuolle polvelle ja kävin vielä hakemassa apteekista tukisiteen, urheiluteippiä sekä kinesioteippiä. Youtuben avulla teippasin molemmat polvet ennen takaisin kassulle lähtöä niin, että ne tukisivat polvilumpiota ja estäisivät "juoksijan polvea" vaivaamasta niin pahasti.

Muu valmistelu alkoi jo heti sunnuntai-iltana sillä lähtö oli heti maanantaiaamusta ampumaradalle jossa olimme koulutuksessa ja ampumassa aina klo 14 saakka ennen marssin alkua. Koska IT, oli meidän pakkauslista paaaaljon lyhyempi kuin psit:llä ja veikkaisin että ase + reppu + kypärä + tetsari painoivat yhteensä sen joku 14 kg. Totean tähän väliin että tämä ei haitannut kyllä ollenkaan. Omia kikkoja marssille oli vielä mosapadien teippaus tetsarin olkapäille, kantapäiden ja isovarpaiden teippaus, tuplasukat (toisena kompressiosukat), trikooshortsit housujen alle (estämään reisien hinkkailuja), lonkkien teippaus ja laastarien sekä Ibumaxin pakkaaminen mukaan. Lisäksi lipastin kaikki taktiset taskut täyteen omia eväitä joihin kuului smoothiet, mehut, pähkinät, omenat ja välipalapatukat.

Maanantai alkoi tihkusateella ja mitä pidemmälle päivää mentiin, sitä enemmän satoi. Jollain ihme munkilla sade lakkasi juuri ennen meidän trangialounasta ja loppupäivä olikin melkein sateeton. Ilma oli mukavan viileä ja loppujen lopuksi oikein täydellinen monen tunnin ulkonaoloa varten. Marssille lähtö porrastettiin ja aina kaksi tupaa lähti samaan aikaan. Meidän marssi ei alkanut kovin vahvasti kun aika selvän reitin sijaan päätettiin mennä "no kyllä siellä joku tie menee"-reittiä ja lopulta päädyttiin kunnon pusikkoon väistelemään puiden oksia ja samoamaan rautatien ojaa pitkin oikealle tien ylityspaikalle. Siinä tuli samalla opetus siitä, ettei turhia riskejä kannata ottaa kun on kyseessä suunnistus :P Loppujen lopuksi me ei taidettu menettää ihan hirveästi aikaa pienellä seikkailullamme ja loppumarssi menikin hyvin kartanluvun osalta.

Marssin aikana meillä oli muutamia rasteja jossa oli erinäisiä tehtäviä + samalla sai hieman levätä kevennetyssä varustuksessa, syödä ja sählätä rakkolaastarien kanssa. Ensimmäisellä rastilla tarkistettiin varustus ja jos jotain puuttui, rangaistukseksi taistelija joutui ottamaan halkoja kantoon aina yksi halko per puuttuva tavara. Voi sitä poikaparkaa jolla unohtui sysäri ja kompassi... yhteinen paino ehkä 200 g. Toisella rastilla oli evakuointia mikä vaati kyllä hieman ekstraa meidän ryhmältä kun osallistujia oli vain 5 joista yksi evakuoitiin noin 100 m päähän itsevalitulla otteella kaikki kamat mukana. Kolmantena rastina oli pakollinen 40 min tauko jossa oli mahdollista valmistaa taistelumuonasta ruokaa trangialla. Neljäs rasti osoittautui viimeiseksi ja siellä piti rakentaa nuotio ja keittää pakissa vettä siihen saakka että se kiehui kunnolla.

Ennen marssia mua jännitti todella paljon kuinka polvet ja penikat kestäisi. Myös repun paino niskassa huolestutti ja ajattelin, että epäkkäät tulisi räjähtämään päivän aikana. Huvittavaa olikin, että niin olkapäät ja niska kuin kintutkin kestivät matkan todella hyvin, mutta lantio sanoi sopimuksensa irti tuon katkeransuloisen 40 minuutin tauon aikana. Sain ennen marssia köytettyä taisteluliivin vyön todella napakasti lonkkien päälle ja repun alaremmi tuli siihen päälle. Oikeastaan kaikki paino paitsi rynkky tuli lantiolle ja se tuntui koko alkumatkan ihan samperin hyvältä ja tukevalta ratkaisulta. Tauolla kevensin kaiken pois ja kun vyötä yritti köyttää takaisin niin se sattu aivan käsittämättömän paljon. Näin jälkikäteen en edes osaa kuvailla sitä kipua kun en ole ennen kokenut moista, mutta lonkat olivat niiiiiin kosketusarat ja matkan jatkuessa jouduin pidätteleen hengitystä kun sattui niin paljon. Lopulta avasin vyön sekä liivin alimmat nipsukat ja annoin painon tulla olkapäille. Tämä helpotti hieman, mutta kyllä se loppumatka oli kuitenkin aikamoista könyämistä kun koitti varoa hiertämästä lonkkia enempää.

Oltiin perillä siinä puoli yhdeksän aikaan illalla ja ennen henkilökohtaista huoltoa putsattiin aseet. Hyvä kun pääsi enää edes ylös lattialta kun alkoi paikat meneen niin jumiin (pohkeet!). Punkkaan könyäminen oli hieman mielenkiintoista kun lonkkien kohdalla meni sellainen 10 cm leveä kipupanta koko kehon ympäri ja muutenkin oli sellainen olo, että mut oltaisiin sullottu säkkiin ja hakattu sen jälkeen kepeillä. Mutta kyllä uni maistui! Marssin pituudeksi tuli noin 20-25 km mikä ei ole taaskaan matka eikä mikään yleisesti, mutta kyllä se oli tuohon kohtaan itselle ihan riittävä koettelemus. Kaikesta huolimatta oli siistiä että selvittiin matkasta hyvin eikä meidän aikakaan nyt tuhottoman huono ollut. Seuraavaa marssia odotellen... heh heh.


MUUTTO NIBITZALLE JA PIENOINEN KULTTUURISHOKKI


Varustarkastus Parolassa ennen kamojen pakkaamista.
Viikko sitten perjantaina tuli sitten lähtö komennukselle ja auton nokka suuntasi kohti Niinisaloa mukavasti klo 6.10 aamulla. Pari edellistä päivää oli mennyt jo pakkailu- ja palautuspuuhissa kun melkein kaikki varustus piti viedä takaisin varusvarastolle ja vain kevyehkö komennusvarustus (johon kuitenkin hauskasti kuuluivat mm. tyyny ja släbärit sekä karvalakki) seurasi perässä. Vähän kyllä jänskätti, että mitä tuleman pitää ja kuinka esim. omat majoitustilat on järjestetty. Mulla oli jo valmiiksi sellainen kutina, että tuun olemaan ainoa nainen meidän aukissa ja kyselin meidän vääpeliltä, että kai eteenpäin oli kuitenkin ilmoitettu, että olen tulossa ettei Niinisalon päässä tulisi mitään häikkää taistelukääpiön saapuessa paikalle.

Ja olihan siellä toisen komppanian naisten kanssa jaettu tupa oottelemassa, mutta ongelmaksi muodostuikin se, että myös Niinisalossa oli käynnissä p-kauden muutot eikä kukaan osannut sanoa mikä sängyistä oli vapaana. Tupa oli vielä päivää ennen ollut miesten tupana ja yksi sieltä oli mennyt kotihoitoon viikonlopun ajaksi. Nopeana ratkaisuna tupaan kannettiin mulle ylimääräinen sänky yhteen nurkkaan ja koska kaappiakaan ei mulle tietenkään voinut antaa, saivat tavarat olla kuivauskaapissa ja sängyn alla. Näillä järjestelyillä mentiin sitten maanantaihin saakka. Ja voin sanoa, tää hajotti aivan älyttömästi. Olin jopa yllättynyt kuinka paljon se otti henkisille voimille, ettei ollut niin sanotusti omaa paikkaa ja joutui pummaileen kamat levällään. Huh huh. Onneksi maanantaina sain oman pedin ja kaapin kuntoon ja viihtyminen kasvoi heti muutamalla sadalla prosentilla.


Ei niin särmää: ensimmäisen illan pinkka ja punkka.

Vaikkei pientä säätämistä olisi ollutkaan niin se kulttuurishokin määrä joka kumpusi jostain syvyyksistä oli silti mittava. Ihan hämmentyi kuinka paljon varuskunnan vaihto vaikutti ja vaikuttaa edelleen kun sopeutuminen uuteen menoon on vielä käynnissä. Kurissa ei tapahtunut oikein mitään muutoksia eikä meillä ole vielä ollut mitään älytöntä sykkimistäkään, mutta komppanian säännöt kyllä riipii kuin pientä oravaa. Analysoin tämän niin, että aloittaessa palveluksen varusmies on aika lailla takki auki sen suhteen mitä tuleman pitää ja vain tekee mitä sanotaan. Päivärytmi muodostuu itsestään annettujen ohjeiden mukaisesti ja sitten sitä vain toimii jatkossakin samalla lailla kyseenalaistamatta mitään. Mutta kun yhtäkkiä sekaan heitetään aivan uudet käytännöt, jotka nyt tietenkin omasta mielestä ovat ihan hönttejä ja vailla mitään fiksua perustetta, niin johan alkaa ihmisluontoa häiritsemään.

IT:ssä meillä oli kuninkaalliset 4 tunnin vapaat jonka aikana sai mennä iltavaille, kassuvapaille, iltapalalle, salille tai vaan rötvätä tuvassa. Iltavahvuus suoritettiin päivystäjän toimesta klo 21.45 hujakoilla ja silloin riitti että tuvassa yksi oli hereillä sanomassa vahvuuden. Nibitzalla kuitenkin kaikki on toisin. Täällä vapaat päättyvät klo 20.50 jolloin alkaa iltatoimet eli iltapunkka ja pinkka ja vasta kun kaikki tuvat pääsevät läpi, jatkuu iltavapaat klo 21.45 saakka. Viime viikolla ne jatkuivat melkein aina vasta joskus vartti yli. Tämä on nyt jotenkin aivan käsittämättömän hämmentävä ruljanssi joka katkoo vapaa-ajan kahteen epämääräiseen osaan ja kun naisilla ei ole omaa suihkua niin riskinä on ettei tuossa 30 min välissä kerkiä suihkuun jos kaikki miehet hyökkäävät vessaan samaan aikaan. Iltapalalle on varattu aikaa puoli tuntia välillä 20-20.30 ja tämä myös katkaisee vapaa-ajan. Myös päivystäjälle ilmoittautuminen on kuin jostain keskiajalta jossa nimiä ja tupia kirjotellaan erillisille lapuille ja siinä kestäääääääääääääääää. Missä ah niin toimiva nappitaulu? 

Myös aamutoimet on aikataulutettu aika jäätävälle sykkeelle. Herätys 5.45 josta 5 min aikaa sujahtaa smurffien sisään ja sen jälkeen lähteä aamulenkille (tietenkin venyttelemättä yhtään mitään). Lenkin jälkeen on hyvänä päivänä noin 15 min aikaa tapella itsensä ulos hikisistä lenkkikamoista, tehdä itsestä ihmisen oloinen ja taiteilla punkka. Ja jos vessaan menee hammasharjan kanssa niin auta armias jos ei pyyhe ole taitettuna vasempaan käteen kolmen raidan näkyessä. Koska siinä kiireessä se pyyhkeen taittelu on mitä tärkein yksityiskohta sotilaallisen kasvatuksen saralla.

Eniten sydän itkee verta kuitenkin uusien pukeutumissääntöjen parissa. Täällä kombo släbärit ja m05-housut on epäsotilaallinen. Itse tottui jo siihen ihanaan järjestelyyn, että esim. sipa tehtiin aina kusiluikkarit jalassa jolloin a) jalat ja kengät saivat välituuletuksen ja b) maiharit eivät likastaneet lattiaa siivotessa. Tämä varustus oli myös täysin pätevä vessassa käymiseen tai kenkien lankkaamiseen. Nyt jalat mätänee maihareissa eikä aamun kiireisyyden vuoksi voi kuvitellakaan, että ottaisi yön ajaksi pohjalliset ulos kuivumaan, ne ei meinaan missään nanosekunnissa lennä takaisin kenkään vaikka kuinka yrittäisi. Ja kirsikkana kakun päällä: meistä tehtiin hemuleita sillä takkien alakiristykset ovat kuulemma KSE eli koulutuksen suoma etu. Hyvästi sotilaallisuus ja särmä ulkonäkö, nyt ollaan nöyriä au-oppilaita.


Tunnusta väriä. Tällä hetkellä ilmailun uljasta sinistä.

Omat haasteensa aiheuttaa myös tupajärjestelyt. Tämä naistentupa on onneksi sentäs samassa kerroksessa, mutta aivan toisessa päässä käytävää. Mun ja muiden meidän au-kurssilaisten välissä majailee normitiedustelijoita ja välillä meillä on samoja aikamääreitä ja välillä taas eri ja luonnollisestikin niitä tilanteita tulee vastaan jatkuvalla syötöllä kun en kuule yhtikäs mitään mitä on tapahtumassa. Saa olla koko ajan korvat höröllä. Lisäksi kun meitä huudetaan ovelle niin luonnollisesti olen ainoa joka sinne ovelle voi juosta omasta tuvasta. Odotan sitä hetkeä kun oon puolialasti ja käytävällä kuuluu "muas-linja!!" Tuvan muut naiset viettävät päivät omassa yksikössään ja siivoavat siellä joten kun meillä on sipa, mä siivoan yksin kahdentoista hengen tupaa. Jokainen päivä. Vaikka oma sipa on tietenkin kevennetty (eli paikkoja ei tihrustella suurennuslasin kanssa) niin kyllähän sitä shaibelia alkaa kerääntymään nurkkiin kun en kerkiä hinkkaamaan tarpeeksi hyvin kaikkea. En tosin ainakaan vielä ole myöskään halukas käyttämään vapaa-aikaanikaan mihinkään perusteelliseen siivoukseen koska mikään ylimääräinen piikailukaan ei nappaa. Katsotaan millaisia muffe-kolonioita kerkiää syntymään tulevien kuukausien aikana!

Tämä nyt oli tällainen valivali, minä niin mieleni pahoitin -kirjoitus jonka tarkoituksena oli rivien välissä kertoa, että täällä on ihan eri säännöt. Aatelkaa! Mutta vaikka välillä ärsyttää niin loppujen lopuksi kaikkeen tottuu. Siihenkin ettei släbärit sovi housujen kanssa yhteen (voin tosin vannoa, että tämä palaa takaisin muotiin heti kun siirryn takaisin kultaiseen kotiyksikkööni). Uusista säännöistä tulee niitä omia sääntöjä eikä jokaista asiaa tarvitse erikseen kysyä tai ihmetellä. Vielä kun saa itselleen askarreltua tähän aikatauluun sopivat rutiinit niin johan on torakka tyytyväinen. 



Onko muilla ollut aikoinaan tai nyt vastaavia tuntemuksia siitä, että on ihan pihalla kaikesta kun AUK alkoi?

perjantai 2. syyskuuta 2016

HAAVEET KAATUU... EIKU EI KAADUKKAAN!

Viimeiset päivät tykkimiehenä.


Viime viikon lauantaina alkoi AUK1 eli aliupseerikurssi ja samalla päättyi kaikki normaali elämä mitä palveluksen puitteissa oli aiemmin mahdollista olla. Goodbye vapaa-aika iltaisin, hellou aselajikoulutus ja kokeisiin tenttaaminen. 2,5 viikkoa sitten (tuntuu, että tästä olisi ikuisuus) meillä oli P-kauden odotetuin ja jännitetyin päivä, nimittäin haaveet kaatuu-päivä. Aukin alkamisesta voidaan jo aika pitkälle päätellä, että omat haaveet eivät todellakaan kaatuneet ja voisi melkein sanoa, että ne jopa ylittyivät tuona päivänä.

Itsellä oli aikoinaan jo pienoiset haaveet kaatuu-hetket valintatilaisuudessa kun palvelukseenastumismääräykseen iskettiin Panssariprikaati ja uudelleen palvelukseenastumispäivänä kun kuulin että p-kausi palvellaan ilmatorjunnassa. Kummassakaan ei todellakaan mitään vikaa (2. Oit, forever in my mind!), mutta kun itsellä yksi suurimmista syistä hakeutua asepalvelukseen oli kriisinhallintatehtävät niin tästä näkövinkkelistä katsottuna IT:n tarjoamat mahdollisuudet olivat aika rajatut kyseiseen aihealueeseen.

Joten kun P-kauden alussa meille morteille esiteltiin mahdollisia erikoistehtäviä, huomion herätti Niinisalossa tapahtuva tiedustelukoulutus jonne oltiin valitsemassa neljä nohevaa taistelijaa meidän saapumiserästä. Ensin ajattelin, että kyseessä on joku supernörttihomma mihin ei omilla datataidoilla ole mitään asiaa, mutta mitä enemmän aiheesta otti selvää sitä enemmän siitä innostui. Sydänverellä kirjoitettu hakemus lähti siis eteenpäin jo 3. viikon maanantaina ja p-kauden kuluessa sitä kävi niin haastattelussa, pääsykokeissa kuin vielä erillisessä lääkärintarkastuksessa koulutukseen liittyen. Välillä oli hieman epävarma fiilis, että riittäköhän sitä omat kyvyt sittenkään tähän hommaan, mutta niin sitä vaan pääsi aina seuraavaan hakuvaiheeseen ja lopulta olikin tilanteessa, että piti vain kiltisti odotella lopputulosta.

Sotilaan perustutkinnon aikana meillä oli jaosjohtajan haastattelu jonka yhteydessä ilmoitettiin oma halukkuus jatkokoulutuksiin. Kolme vaihtoehtoa sai ilmoittaa yhteensä ja itsellä oli kova pähkäily, mitkä kaksi muuta koulutusta ilmoitan. Koska määrä oli rajattu, piti oikeasti hieman laskelmoida, että mitä kannattaisi valita ja mihin pyrkiä. Jo aiemmin mainittu ilmatorjuntapanssarivaunu Marksman kiinnosti, mutta tiedossa oli jo etukäteen, että siihen hakee todella moni taistelija. Lisäksi siinä oli hieman epäselvää oliko mahdollista hakea suoraan aukkiin vai alottaisiko kaikki ensin miehistön tehtävissä jolloin saattaisi käydä niin, ettei aukkipaikkaa heruisikaan monien muiden supertaistelijoiden joukossa. Päädyin lopulta tällaiseen listaukseen:

1. Tiedustelu-au
2. IT-au (asejärjestelmä)
3. Sotilaskuljettaja (miehistö)

Haaveet kaatuu-päivänä meillä oli lounaan jälkeen pari oppituntia ja niiden aikana olivat valintalistat ilmestyneet ilmoitustauluille. Kyllä siinä mahasta otti pari kertaa kun odotteli, että pääsisi omalla vuorollaan vilkuilemaan listaa läpi ja etsimään omaa nimeä siitä. Ensimmäisenä oli lueteltuna IT-AUK:kiin päässeet eikä omaa nimeä löytynyt siitä listasta. Jaiks. Sitten joku sanoi, että hei, sun nimi on tuolla. Ja kyllä, siellä se oma sukunimi komeili erikoistehtäviin valittujen pienessä listassa! Sukkana sisään, ainakin melkein!

Saman iltapäivän aikana jokainen kävi vielä toimiston puolella katsomassa ja allekirjoittamassa oman valintapistelomakkeen. Itsehän olin siellä muistivihko valmiina sillä halusin kirjoittaa omat eritellyt pisteet muistiin. Luutnantti vielä ystävällisesti kaivoi mulle koneelta pällitestien oikeat numerot (valintalomakkeeseen ne tulee asteikolla 1-4). Ei siinä kyllä voinut muuta kuin todeta, että kyllä se sykkiminen kannatti ja vaikka välillä itse onkin ollut hieman epävarma siitä, että osaako sitä tarpeeksi niin pisteiden myötä jo tällaisen ylikriittisenkin ihmisen oli todettava, että hyvin meni. Pisteitä tuli 33/36 ja pälleistäkin sain 7/9 ja 5/6 eli kyllä tässä on nyt kaikki edelletykset suureksi ja mahtavaksi johtajaksi!

Meidän jaoksen muillakin naisilla meni hyvin valinnoissa. Todella moni pääsi Aukkiin, kahdesta tuli lämäri ja yksi lähti sotilaskuljettajaksi. AUK:in rajana oli 27/36 pistettä mikä on ymmärtääkseni suhteellisen korkea raja. Vaikka suklaapatterissa oltiinkin niin kyllä siellä myös sykittiin ja kaikki vedettiin täysillä, pisteissä sen huomaa. Meidän jaos olikin P-kauden paras pisteiden mukaan ja siitä tipahtikin viimeisellä viikolla kuntsari kaikille. Lisäksi sotilaan perustutkinnosta tuli toinen kuntoisuusloma joten nyt on J-kaudelle hommattuna muutama ylimääräinen löhöilypäivä.